Pehmolelu raunioiden keskellä kosketti - näin näimme uutisvuoden

MTV Uutisten toimittajat kertovat vuoden 2015 aluksi, mitkä uutiset heille jäivät menneestä vuodesta päällimmäisenä mieleen. Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira ja politiikan toimittaja Eeva Lehtimäki kertovat oman työnsä kannalta mieleenpainuvimmat uutistapahtumat vuodelta 2014.

Alm-Siira listaa, että uutisvuoteen on mahtunut muun muassa Ukrainan kriisiä, Isisin raakuuksia, lento-onnettomuuksia ja kotimaan kiinnostavia tapahtumia, etenkin puolueväreiltään yksitoikkoistuneen hallituksen ympäriltä.

– Kaikki nämä ovat olleet tärkeitä ja mielenkiintoisia uutisia. Itselleni raakojen tekojen ja kuolonuhreja vaativien onnettomuuksien seuraaminen työnkuvaan. Olen oppinut "ulkoistamaan" itseni monista järkyttävistäkin tapahtumista ja "vain" kertomaan niistä, Alm-Siira sanoo.

Uutisankkuri kertoo, että aina pelkkä kertojan rooli ei onnistu vaan jotkut tapahtumat jäävät pyörimään mieleen.

– Mitä lähemmäksi uutinen tulee joko maantieteellisesti tai oman elämäntilanteen kannalta, sen enemmän se koskettaa.

– Tällä hetkellä omien lasteni ollessa pieniä, huomaan että mietin monia uutisia lasten kautta. Esimerkiksi Ukrainassa alasammutun matkustakakoneen raunioden keskellä pehmolelua kantanut sotilas jäi mieleeni vahvasti. Mietin, kenen lelu oli ja minne lapsi oli matkalla. Syvästi ihoni alle ovat syöpyneet myös uutiset intialaistyttöjen joukkoraiskauksista.

Uutisankkuri listaa, että myös  kotimaan perhetragediat ovat tapahtumia, joista ei haluaisi joutua kertomaan.

–  Esimerkiksi kolmen pienen lapsen kohtalo tahallisessa Rautalammin liikenneturmassa järkytti suomalaiset eikä asiasta kertominen ollut itsellenikään helppoa. 

Venäjä tuli iholle asti

– Kello käy jo ties mitä. Ei tule uni, muistelee politiikan toimittaja Eeva Lehtimäki.

– Kevättalvella ja keväällä kännykän valo hohtaa yhä useammin yössä. Selaan ja seuraan Ukrainan tapahtumia Twitteristä - vimmaisesti. Krimin miehitys ja Putinin uhittelu. Nyt Venäjä tulee iholle ja tuntuu, että jokapaikassa keskustellaan ulko-ja turvallisuuspolitiikasta. Tuntuu uskomattomalta, että 2010-luvulla lapsuuden mystinen kylmä sota alkaa olla taas todellisuutta. Euroopan eteisessä soditaan.

Lehtimäki kertoo haastatelleensa suorassa lähetyksessä Seitsemän Uutisiin eurovaaliehdokkaita Heidi Hautalaa ja Paavo Väyrystä ja molemmat kertovat, että toreilla ihmiset kyselevät Venäjästä. Turvallisuus huoletti suomalaisia selvästi.

Kaikkein isoimmaksi vuoden 2014 uutistapahtuista itselleen Lehtimäki nostaakin  juuri Venäjän ja Ukrainan kriisin kaikkine kiemuroineen.

– Venäjä pakotti poliitikot ja tutkijat hetkeksi vireään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Loppuvuoteen mennessä osapuolet olivat taas poteroissaan - mustaa ja valkoista. Nato-hännän heiluttelua. 

–  Pakotteet ja vastapakotteet. Venäjän talouden romahdus. Putin. Suomen linja. Ukrainan kriisistä ja Venäjästä riitti uutisia päivästä toiseen. Jossain vaiheessa huomasin jo ärsyyntyväni iltapäivälehtien kirkuvista otsikoista. Välillä mentiin jo pelottelun puolelle.

Lehtimäki ennustaa, että Venäjä säilyy otsikoissa jatkossakin.

–  Venäjä on puheenaihe myös tänä vuonna – valitettavasti.

Uudenvuodenpäivän juttusarjassa MTV Uutisten sekä MTV Viihteen ja MTV Sportin toimittajat kokoavat vuoden mieleenpainuvimmat uutiset ja ilmiöt. Osa 1/4. 

Lue myös:

    Uusimmat