Passintarkastuksia ja liikennemuutoksia – näin Obaman vierailu näkyy Virossa

Tallinnan kaupunki tekee kuumeisesti viime hetken valmisteluja Yhdysvaltojen presidentin vierailua varten.

Barack Obamaa odotettiin maahan jo tänä iltana, mutta viime hetken tietojen mukaan saapuminen viivästyy huomiseen aamuun.

Satamissa on jo otettu käyttöön väliaikaset passintarkastukset. Viranomaiset kehottavat kaupunkilaisia välttämään turhaa autoilua Tallinnan keskustassa. Useilla alueilla Toompean välittömässä läheisyydessä autoilu on kielletty kokonaan tai rajoituksia on paljon.

Suomalaisturisteja kehotetaan jättämään oma auto kotiin, jos sen mukaanotto matkalle ei ole välttämätöntä.

Joillain turistien suosimilla alueilla vanhassa kaupungissa on myös jalankulku kielletty varsinkin huomenna.

Puolen päivän jälkeen on Viru-hotellin lähistöllä sijaitsevan Solaris-keskuksen ympäristössä liikkumisrajoituksia Obaman puheen pitopaikan vuoksi. Keskus pitää ovensa auki shoppailijoille.

Huomisen aikana lentokenttää käyttävien on syytä varautua viranomaisten mukaan pitkiin matka-aikoihin kaupungista kentälle.

Obaman vierailun kulkua tulee paikan päälle seuraamaan Viron ulkoministeriön tietojen mukaan noin 300 toimittajaa.

Luvussa ovat mukana vain ne, jotka ovat saaneet ministeriöltä virallisen akkreditoinnin eli mediaväkeä on paikalla tuotakin enemmän.

Suurin joukko on luonnollisesti Yhdysvalloista: noin sata eri medioiden edustajaa. Myös venäläisiä medioita saapuu paikalle.

Obaman lento kohti Walesia ja Naton huippukokousta lähtee myöhään illalla.

MTV Uutiset seuraa paikan päältä Obaman vierailua verkossa, Radio Novassa ja tv-uutisissa.

Lue myös:

    Uusimmat