Paralympiavoittaja päätti elämänsä armokuolemaan: "En halua enää kärsiä"

Lontoon paralympialaisissa kultaa ja hopeaa voittanut Belgian Marieke Vervoort päätti elämänsä armokuolemaan 40-vuotiaana, kertoo BBC.

Belgialainen oli täyttänyt hakemuksen eutanasialle pitkän ja vaikean taistelun halvaantumista sekä lihassairautta vastaan. Vervoortin kotikaupunki Diest aikoo tehdä kunniaa tälle ensi viikolla.

– En halua enää kärsiä. Tämä on liian vaikeaa minulle, masennun vain enemmän ja enemmän, Vervoort sanoi vuonna 2017 Telegraphille.

Vervoort oli jo kertonut vuoden 2016 paralympialaisten alla, millaiset hautajaiset hän haluaa itselleen.

– En halua niitä mihinkään kirkkoon. En halua kahvia ja kakkua. Haluan, että kaikilla on lasi shampanjaa ja he ajattelevat minua, Vervoort kertoi MRC:lle.

Vervoort saavutti urallaan yhteensä kolme paralympiamitalia. Dohan MM-kisoissa hän voitti kultaa vuonna 2015.

Lue myös:

    Uusimmat