Pappi tuomittiin Ruandan kansanmurhasta

Isä Athanase Seromba todettiin syylliseksi kansanmurhaan ja hävitykseen YK:n Ruanda-tuomioistuimessa.

YK:n Ruanda-tuomioistuin on tuominnut roomalaiskatolisen papin kansanmurhasta 15 vuodeksi vankeuteen. Tuomio oli ensimmäinen, jonka vuonna 1994 tehtyä Ruandan kansanmurhaa selvittävä tuomioistuin on langettanut.

Ruandan kansanmurhassa sai surmansa noin 800 000 ihmistä, joista suurin osa oli vähemmistöön lukeutuneita tutseja ja maltillisia hutuja.

Isä Athanase Seromba todettiin syylliseksi kansanmurhaan ja hävitykseen. Häntä syytettiin määräyksestä, jonka perusteella hänen seurakuntansa kirkko jyrättiin maan tasalle Nyangessa. Kirkko oli täynnä ihmisiä.

Kirkosta oli hakenut suojaa noin 2000 tutsia huhtikuussa 1994. Lisäksi hän oli syytteen mukaan määrännyt hututaistelijat tulittamaan tutseja, jotka yrittivät paeta.

Hutuihin kuuluva Seromba kiisti syytteet ja sanoi, ettei pystynyt estämään tappamista. Syyttäjät olivat vaatineet hänelle elinkautista vankeutta.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat