Palomieslakko edelleen pahasti solmussa

Palomieslakko jatkunee yli joulun. Kiistan osapuolten näkemykset kaikissa keskeisissä asioissa ovat entiseen tapaan varsin kaukana toisistaan. Valtakunnansovittelija Juhani Salonius on yhteydessä osapuoliin tiiviisti lähipäivinä.

Sekä työnantajapuolen että työntekijäpuolen edustajat olivat eilen koolla valtakunnansovittelijan toimistossa sekä erikseen että yhdessä. Minkäänlaista lähentymistä ei osapuolten kesken kuitenkaan tapahtunut.

Valtakunnansovittelija Juhani Salonius luonnehti illansuussa tapaamisten jälkeen, että osapuolilla on "huomattavia erimielisyyksiä". Hänellä ei ole edelleenkään minkäänlaisia mahdollisuuksia antaa sovintoesitystä. Tapaamisissa käytiin Saloniuksen mukaan läpi eräitä kuntapuolen sovellutuksia. Mistään asiasta ei kuitenkaan löytynyt yksimielisyyttä.

Maan hallitus sai eilen selvitykset palomieslakon nykytilanteesta. Neuvottelussa todettiin, että pelastustoimet on toistaiseksi kyetty hoitamaan tyydyttävästi. Mitään päätöksiä asiassa ei tehty.

Hallitus vaati kaikkien viranomaisten ja muiden asianosaisten tekevän voitavansa kansalaisten turvallisuuden kannalta välttämättömän suojelutyön varmistamiseksi.

Hallitus kehotti kaikkia kansalaisia noudattamaan edelleenkin poikkeuksellista varovaisuutta ja huolellisuutta, jotta vältytään tuhoisilta onnettomuuksilta ja tulipaloilta.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat