Palkkakiistojen ratkaisu on vielä kaukana

Laaja työmarkkinasopimus ei näytä syntyvän ainakaan nopealla aikataululla.

Viiden keskusjärjestön johtajat olivat tänään tapaamisen jälkeen aiempaa pessimistisempiä. Mitään yhteisiä esityksiä ei ole löydetty, vaan asiat ovat yhä hahmotelmien tasolla.

Keskusteluja jatkettiin illansuussa pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) kanssa pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa.

Kataisen mukaan tapaaminen oli lähinnä tilannekatsaus.

– Kävi ilmi, että järjestöt ovat keskenään päässeet eteenpäin hyvässä hengessä, mutta auki olevia asioita on paljon.

Hän sanoi, että hallituksen osalta neuvottelujen aikataulu on auki.

Työmarkkinajärjestöissä jatkuu lähipäivinä tiivis pohjatyö, jotta neuvottelukelpoisia lukuja saataisiin pöydälle.

Pallo on järjestöillä

Katainen arvioi, että on edelleen vaikea ennakoida, johtaako koordinaatiopyrkimys keskusjärjestöjen välillä johonkin vai ei.

– Teimme valtiovarainministerin kanssa selväksi, ettei hallitus neuvottele omasta vastaantulostaan kenenkään kanssa. Meillä on valmius tukea koordinoivaa ratkaisua. Se mikä se vastaantulo on, riippuu neuvottelujen tuloksesta.

Urpilaisen mukaan hallitus ei ole vielä lyönyt lukkoon keinoja, joilla sopimusta voitaisiin tukea. Verokevennysten määräkään ei voisi olla suuri.

– Nyt pallo on työmarkkinajärjestöillä.

Ministerit pitivät ratkaisua erittäin tarpeellisina epävarman taloustilanteen vuoksi.

Katainen korosti että "kaikki järkisyyt puoltavat ratkaisua, jolla ehkäistään epäterve palkkakilpailu ja lisätään työpaikkojen määrää, ennustettavuutta ja ostovoimaa".

Tilannetta vaikeuttavat teknologiateollisuuden neuvottelut. Maan suurimman vientialan tulisi päästä sopimukseen muutaman päivän aikana. Lokakuun alussa ammattiliitot voivat jättää lakkovaroituksia. Liittokierroksen riskinä on, että liitot vaativat muita suurempia korotuksia.

Katainen piti selvänä, ettei hallitus osallistu minkään alan sisäisiin asioihin.

Työmarkkinajohtajien niin sanottu viisikko kokoontui aamupäivällä Etelärannassa.

He sanoivat, että sekä sopimuskauden pituus, palkankorotusten taso, että laadulliset asiat ovat yhä auki.

Katso Vesa Kallionpään raportti (Kymmenen uutiset 28.9.2011)

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat