Palestiinalaisten enemmistö kannattaa tulitaukoa

Palestiinalaisten enemmistö kannattaa tulitaukoa ja paluuta neuvottelupöytään Israelin kanssa, paljastaa tuore mielipidemittaus.

Tänään julkaistun mielipidetutkimuksen mukaan 60 prosenttia palestiinalaisista kannattaa presidentti Jasser Arafatin tulitaukokehotusta. Yhteensä 71 prosenttia tutkimukseen haastatelluista sanoi myös kannattavansa paluuta neuvottelupöytään Israelin kanssa. Silti vain 21 prosenttia sanoi uskovansa, että väkivaltaisuudet loppuvat ja että neuvottelut alkavat pian.

Kaikkiaan 61 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoo, että aseellinen selkkaus on auttanut palestiinalaisia saavuttamaan kansalaisoikeuksia. Noin 37 prosenttia oli sitä mieltä, että terrorismin käyttö poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi on joissain tilanteissa oikeutettua. Kaikkiaan 85 prosenttia oli sitä mieltä, ettei iskuja israelilaisia siviilejävastaan voi kuvata terrorismiksi.

Mittaus paljasti myös, että presidentti Arafatin kansansuosio on noussut edellisestä mittauksesta. Heinäkuussa Arafatia kannatti 33 prosenttia haastatteluun osallistuneista, nyt luku oli noussut 36 prosenttiin.

Mittauksen teki palestiinalaisten mittauslaitos ja se tehtiin 19.-24. joulukuuta välisenä aikana. Tutkimuksen virhemarginaali oli kolme prosenttiyksikköä ja siihen osallistui yli 1300 palestiinalaista.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat