Päiväkotilapsen hukkuminen siirtyy syyttäjälle

Perhepäivähoidossa ollut kaksivuotias pikkupoika hukkui Lapuanjokeen tammikuussa.

Poliisi on saanut valmiiksi Uudessakaarlepyyssä sattuneen päivähoitolapsen hukkumistapauksen tutkimukset. Juttu on lähetetty syyttäjälle.

Perhepäivähoidossa ollut kaksivuotias pikkupoika hukkui Lapuanjokeen tammikuussa. Päivähoitajaa ja kahta hänen esimiestään epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kuolemantuottamuksesta.

Perhepäivähoitajalla oli tapahtumahetkellä hoidettavana kuusi lasta, joista nuorin oli yhden ja puolen vuoden ikäinen ja vanhin viisivuotias. Asetuksen mukaan perhepäivähoidossa voidaan hoitaa samanaikaisesti enintään neljää lasta mukaan luettuna hoitajan omat lapset.

Hoitajan täysi-ikäinen tytär oli tapahtumahetkellä kotona. Tytär meni pihalle valvomaan lapsia, kun hoitaja puki päällysvaatteita viimeksi ulos lähdössä olleen hoitolapsen päälle.

Pihalla tytär huomasi, että yksi lapsista puuttui. Päivähoitaja aloitti heti miehensä kanssa pikkupojan etsinnät. He huomasivat lumessa jalanjälkiä, jotka johtivat pihan vieressä virtaavaan Lapuanjokeen. Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät hukkuneen pojan jään alta seuraavana päivänä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat