Nummelassa asuva Kirsi Töyräs rakastaa työtään lasten kanssa. Silti hän on kokenut vakavan työuupumuksen, jonka kautta hän sairastui masennukseen, ahdistuneisuushäiriöön ja pakko-oireiseen häiriöön.
Vuoden 2022 lopussa työkyvyttömyyseläkettä sai 181 000 henkilöä Suomessa. Kelan tilastoista selviää, että mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat yli puolen työkyvyttömyyseläkkeen taustalla. Kirsi on yksi heistä.
Työuupumuksen vuoksi Kirsi oli kokonaan pois työelämästä kaksi vuotta. Kuntoutustuen turvin ja työkokeilujen kautta hän pääsi takaisin kiinni työelämään, osa-aikaisesti.
Lue myös: Karu tutkimustulos: Joka neljäs koki työuupumusoireita viime vuoden lopulla
Hänelle myönnettiin osatyökyvyttömyyseläke neljä vuotta sitten.
Heikot työolot ajoivat uupumukseen
Sairastuessaan Kirsi työskenteli päiväkodissa varajohtajana ja varhaiskasvatuksen opettajana. Huono johtaminen ja työolot johtivat työuupumukseen.
– Esimies ei ollut tehtävien tasalla tai hänellä ei ollut aikaa meille. Jäin kovin yksin työtehtäväni kanssa ja tehtävien määrä lisääntyi koko ajan. Henkilöstö oli kovin hajanaista ja riitaisaa. Siellä oli monta sellaista asiaa, jotka heikensivät työhyvinvointia, Kirsi listaa.
Kirsi kuvailee itseään tunnolliseksi työntekijäksi, joka haluaa aina tehdä kaiken hyvin. Työpaikallaan hän koki, että työtehtävien hoitaminen muodostui vallitsevissa olosuhteissa mahdottomaksi, mikä osaltaan vaikutti uupumiseen.
Lue myös: Nelipäiväinen työviikko saa brittitutkimuksessa suitsutusta – näissä tapauksissa asiantuntija suosittelisi työuupumukseen muuta lääkettä
– Se soti minun omaa arvomaailmaani vastaan.
Työuupumus ei synny hetkessä, vaan Kirsi kokee paineiden kasautuneen useiden vuosien ajan. Pikkuhiljaa alkoivat lisääntyä uupumuksen merkit, joita eivät työkaveritkaan huomanneet.
– Toin paljon töitä kotiin. En pystynyt nukkumaan enkä syömään. Töiden jälkeen en pystynyt tekemään enää yhtään mitään, ja mieliala laski. Mikään ei tuntunut mukavalta, ei hauskalta ja mihinkään ei halunnut enää lähteä.
– Jos mä oon joutunut kovin ponnistelemaan vaikeiden asioiden kanssa työpäivän aikana, niin sitten ne tulee kotona tosi voimakkaasti.
Sairauslomalle jääminen pelotti
Työuupumuksen myötä Kirsille diagnosoitiin keskivaikea masennus, ahdistuneisuushäiriö ja pakko-oireinen häiriö. Hän oli pois työelämästä kokonaan kaksi vuotta.
Sairausloma oli Kirsille vaikeaa aikaa.
– Itselleni tosi pelottava aika, koska tuli pysähdys ja jäi kaikkien mielenterveyden haasteiden kanssa kotiin. Olin koko ajan puolijalkaa oven välissä menossa takaisin työpaikalle. Ajattelin, että mun elämä loppuu, jos mä jään tähän nyt.
Lue myös: Moni sinnittelee omien voimavarojensa rajoilla – mitä tehdä, kun luovuttaminen ei ole vaihtoehto?
Sairaudet ovat vaikuttaneet Kirsin arkeen massiivisesti.
– Jos on ahdistunut niin ei pysty keskittymään. Ei pysty rentoutumaan. Koko ajan on sellainen olo, kuin joku jahtaisi sua ja jotain pahaa tapahtuu ihan seuraavassa sekunnissa, Kirsi pohtii.
Pakko-oireisen häiriön vuoksi Kirsin oli vaikea olla jopa kotonaan.
– Olen kuvitellut, että mä rikon omalla toiminnallani jotakin meidän kodissa tai ihan missä tahansa. On sellainen ajatelma, että jotain on mennyt rikki ja siihen on tullut pakkotoiminto, eli mun pitänyt alkaa tarkistaa, että onko tapahtunut näin.
– Ja se on ollut niin valtavaa, että vaikka kuinka tarkistat ja tarkistat, niin sä et pääse siitä asiasta yli, vaan kaikki aika menee siihen pakkoajatuksen tuomaan pakkotoimintoon, jota sitten teet koko ajan.
Kirsi kokee, että elämä pakko-oireiden takia kutistui pieneksi, koska hän alkoi välttää koskemasta mihinkään myös kotonaan.
Apua sairauksiinsa Kirsi on saanut muun muassa psykoterapiasta.
Kohti osatyökykyä ja itsensä hyväksyntää
Sairausloman jälkeen Kirsille myönnettiin täysi kuntoutustuki määräajaksi, jonka aikana hän kävi työkokeilussa. Hän yritti aluksi palata aiempaan työpaikkaansa.
– Kävin kahteen otteeseen työkokeilussa. Ensimmäisen kerran vanhassa työyksikössä, ja silloin todettiin, että mä en missään tapauksessa voi enää työllistyä sinne. Ne työolosuhteet laukaisevat minussa samantien samat oireet.
Toinen työkokeilu onnistui paremmalla menestyksellä. Täysi kuntoutustuki vaihtui osakuntoutustukeen, jonka turvin Kirsi aloitti työt osa-aikaisesti uudessa päiväkodissa. Hän haaveili välillä jopa kokoaikatyöstä.
Lue myös: "Kympin tyttö" Elina jätti asiantuntijatyön ja työskentelee nyt osa-aikaisena floristina – näistä syistä työntekijät irtisanoutuvat: "Lähtijä ei ole valittaja tai alisuoriutuja"
– Vielä siinä kohtaa saattoi olla ajatus, että saattaisin vaikka tulla työkykyiseksi kokonaan, Kirsi muistelee.
– Hyvin pian, kun palasin siihen, että aloin tekemään työtä, niin tilanne realisoitui. Jo puolikkaan työn tekeminen oli haastavaa ja ei onnistunut aina. Mulla on ajanjaksoja, kun olen ollut poissa töistä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Havaintojensa perusteella Kirsi haki yhdessä lääkärinsä kanssa osatyökyvyttömyyseläkettä. Ensimmäinen hakemus hylättiin, koska Kela katsoi, että Kirsin olisi vielä mahdollista kuntoutua.
Vuoden päästä tilanne oli toinen, ja hänelle myönnettiin osatyökyvyttömyyseläke. Tuolloin Kela totesi, ettei Kirsi enää hyödy kuntoutuksesta enempää.
Lue myös: Nuorten mielenterveydestä johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet ovat lisääntyneet huolestuttavasti, sanoo eläkeyhtiö
Kirsille päätös oli helpotus ja tärkeä osa oman tilanteen hyväksyntää.
– Se tuntui kyllä siinä kohtaa hyvältä. Ajatus siitä, että mun ei pakonomaisesti tarvitse koko ajan yrittää tulla täysityökykyiseksi, vaan tämä riittää, Kirsi muistelee.
Vaikka Kirsi ajattelee, että ilman työuupumusta hän ei olisi sairastunut, hänestä huokuu positiivinen elämänasenne ja toivo tulevaisuuden suhteen.
– Tämä hyväksytään, että mulle on käynyt näin ja on asioita joihin en voi itse loputtomiin vaikuttaa. Se toi kyllä sellaista helpotusta ja toisaalta hyväksynyt sen, että tämä on osa mua. Tää on mun tilanteen niin tää on ihan yhtä hyvä kuin kenen muun tahansa.
Tulevaisuuteen avoimin mielin
Nykyään työ myös tukee Kirsin mielenterveyttä, sillä identiteetti on vahvasti rakentunut varhaiskasvatusopettajuuden ympärille. Hän haluaa ajatella olevansa osatyökykyinen, ei osatyökyvytön.
– Koen, että haluan mennä työhön ja on ollut hirmutarve siihen työhön. Opettajuus on suuri osa mun identiteettiä.
– Tässä on semmoinen win-win tilanne, että yhteiskuntakin saa minusta vielä työntekijän varhaiskasvatukseen, jossa on huutava pula opettajista. Toisaalta saan myös mun mielenterveydelle ihan äärettömän boostia sieltä, kun mä onnistun ja saan olla siinä työyhteisössä mukana.
Uuden työpaikan esimiehen tuki ja työterveyden kautta käydyt kolmikantaneuvottelut ovat auttaneet Kirsiä jaloilleen takaisin työelämään.
– Työterveyden kautta olemme käyneet kolmikantakeskusteluja ja ollaan löydetty sinne mun työhön sellainen balanssi, että mä pärjään ja jaksan sekä kykenen tekemään työn, josta on rajattu tiettyjä osia pois. Saan keskittyä siihen mikä tuntuu musta mielekkäältä. Esimiehen tuki on tosi tärkeä tällaisessa tilanteessa.
Lue myös: Joka viides suomalaisnuori on itsetuhoinen – tällaisia varoitusmerkit voivat olla: "Kaikki itsetuhoinen puhe täytyy ottaa vakavasti"
Kirsi pitää tärkeänä, että vaikka hänen psykoterapiajaksonsa on ohi, hänellä on edelleen psykiatrinen hoitokontakti.
– Mulla on hoitokontakteja missä mä käyn. Minua ei ole jätetty yksin tämän asian kanssa eli ei ole sanottu, että nyt olet tarpeeksi terve ja, että pärjäile.
Toipumisessa myös perhe on ollut Kirsille äärettömän tärkeä ja nykyisessä työpaikassaan hän saa enemmän tukea.
– Perhe ei hylännyt mua ja ovat ymmärtäneet tän tilanteen.
Varhaiskasvatuksen kriisi
Tulevaisuudelta Kirsi toivoo, että terveys, työ, vapaa-aika ja arki pysyvät tasapainossa, ja että hän pystyy tekemään työuransa loppuun varhaiskasvatuksessa.
Koko alalle hän toivoo työrauhaa, jossa varhaiskasvatuksen ammattilaiset saavat keskittyä työhönsä lasten kanssa, ilman jatkuvaa raportointia ja lisääntyvää hanketyöskentelyä.
Lue myös: "Ei tahdo ehtiä päivän aikana edes vessassa käymään" – lapsia työkseen hoitavat eivät enää jaksa
Kirsi sanoo, ettei ole alallansa ainoa uupunut. Kollegoiden tarinoissa toistuvat johtamisongelmat ja resurssipula.
– Onko meillä oikeanlaiset niin kun resurssit käytössä? Onko minulla työparina koulutuksen käynyt henkilö vai joku muu?
– Meistä todella moni toivoo, että ei koko ajan olisi uudenlaista hanketta tai kehittämistä. Toivon, että voitaisiin hetkeksi asettua siihen mitä on. Me varhaiskasvattajat haluamme olla lasten kanssa, Kirsi pohtii.