Nykyelämän suorituskeskeisyys voi uuvuttaa, mikä näkyy Kelan mukaan erityisesti nuorten naisten kohdalla. Annica Mooren työn ja vanhemmuuden ristipaine vei viime keväänä kahdeksan viikon sairauslomalle. Nyt hän kertoo, miten selvisi uupumuksesta ja mitä hän siitä oppi.
Nuorten naisten uupumus ja mielenterveyden haasteet näkyvät Kelan etuuksien käytössä ja kuntoutuksen tarpeessa. Kelan mukaan viime vuonna lähes 26 000 iältään 16–34-vuotiasta naista sai sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriön takia.
Vuodesta 2005 nuorille naisille ahdistuneisuushäiriöiden perusteella maksettujen sairauspäivärahapäivien määrä on jopa lähes viisinkertaistunut.
Lue myös: Psykologi nimeää kesäloman tärkeimmän tehtävän, eikä se ole palautuminen
Nuorten naisten uupumuksesta keskusteltiin viime viikolla Porin SuomiAreenassa, missä Mothers in Business ry:n toiminnanjohtaja Annica Moore kertoi omasta, viime keväänä kokemastaan uupumuksesta.
– Suoritin liikaa työtä ja uuvuin sen ristipaineessa, mikä tulee, kun on erittäin kiinnostunut työstä ja toisaalta haluaa viettää aikaa myös muualla kuten perheen parissa, Moore kuvasi MTV Uutiset Liven haastattelussa.
– Vanhemmuudestakin on tullut sellainen asiantuntijatehtävä, siihen voi panostaa tosi paljon aikaa, energiaa ja tahtoa toimia hyvin.
Näiden kahden summana Moore yksinkertaisesti teki liikaa, kunnes uupumus sai vallan.
