24-vuotias australialaisnainen löysi avun painonpudotukseen makroravinteiden tarkkailusta ja liikunnasta.
Australialainen Paige Thulborn, 24, laihdutti 25 kiloa vuodessa ja kahdeksassa kuukaudessa, kertoo News.com.au-sivusto.
Elämäntaparemontti alkoi joulukuussa 2018. Tuolloin Paige oli muuttanut Victorian osavaltion maaseudulta Uuden Etelä'-Walesin Wollongongiin. Muutos lämpötilassa sai hänet tuntemaan olonsa epämukavaksi kehossaan.
– Tunsin olevani fyysisesti painava ja tiesin, että jonkin pitäisi muuttua, jotta minusta ei enää tuntuisi tältä.
LUE MYÖS: Pikaruokaa, sipsejä ja jopa 6 energiajuomaa päivässä! Lopulta Iitu laihdutti 19 kiloa – uudesta työstä erityisen suuri apu: "Kaverit ihmettelivät, mitä oli tapahtunut"
Herkkuja viikonloppuisin, napostelua työpäivän aikana...
Alku tuntui nihkeältä. Paige yritti syödä terveellisesti arkisin. Kun viikonloppu koitti, hän hemmotteli itseään noutoruoalla ja runsaskalorisilla ruoilla.
– Saatoin vetää mielettömän paljon "tyhjiä" kaloreita esmerkiksi appelsiinimehua ja limsaa. Lisäksi söin runsaskalorisia aterioita kuten lasagnea tai pastaa.
Toimistotöissä oleva Paige saattoi syödä työpäivän aikana myös siksi, että hänellä oli tylsää. Hän söi esimerkiksi voileipäkeksejä, jogurttia ja hedelmiä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
