Paavo Väyrynen selittelee kohujaan

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen paljastaa Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen -kirjassaan (Helsinki-kirjat), mitkä hänestä kertovat legendat pitävät paikkaansa.

Esimerkiksi Voiko vitutukseen kuolla? -sitaatti on kuin onkin kirjan mukaan alun perin Väyrysen lausuma.

Lentokoneissa tapahtuneet välikohtaukset hän kuitenkin kiistää. Ministerin uutisoitiin nipistelleen lentoemäntiä Madridin-lennolla vuonna 1982.

– Tätä en ole koskaan tehnyt, Väyrynen kommentoi teoksessa.

Myös kännykkäkiellon vastustamisen lennolla hän kieltää. Hän kertoo puhuneensa puhelua lentokoneessa ennen nousua ja sammuttaneensa kännykän heti, kun lentoemäntä kävi huomauttamassa hänelle asiasta.

– Lentokoneen henkilöstöstä lähti kuitenkin liikkeelle, että olisin uhmannut kieltoa, hän uskoo.

Väyrysen tarinoista muistetaan myös väittämä, että hän olisi lukenut koko Dostojevskin tuotannon yhdessä viikonlopussa.

– Kolmessa vuorokaudessa luin ne läpi, nukuin ja söin vähän välillä, mutta muuten luin koko ajan koska olin niin innostunut. Tietenkään en lukenut niitä sanasta sanaan, vaan samalla tavalla kuin luen kaiken muunkin: pääkohdat tarkasti, muun kursorisesti.

Jalasmökkijupakkaa hän selittää puolestaan päiväraha- ja kulukorvausjärjestelmien muutoksella.

– Se oli sitä aikaa. Lain tulkintaa muutettiin, ja minä jouduin kärsijäksi siihen saumaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat