Paavin lähettiläs tutkimaan Itävallan kirkon seksiskandaalia

Pappisseminaarista löytyi toukokuussa tuhansittain Internetistä ladattuja pornokuvia. Lisäksi lehdissä on julkaistu seminaarista löytyneitä kuvia, joissa johtajat hyväilevät pappisopiskelijoita.

Paavi Johannes Paavali II on nimittänyt erityislähettilään tutkimaan Itävallassa syntynyttä katolisen kirkon seksiskandaalia. Lähettilääkseen paavi nimesi itävaltalaisen Feldkirchin piispan Hans Küngin. Küngin on määrä vierailla länsi-itävaltalaisessa Sankt Pöltenin hiippakunnassa sekä siellä olevassa pappisseminaarissa.

Pappisseminaarista löytyi toukokuussa kymmeniä tuhansia Internetistä ladattuja pornokuvia, joiden joukossa oli myös lapsipornomateriaalia. Skandaaliin lietsottiin lisäliekkejä viime viikolla, kun itävaltalaislehdissä julkaistiin seminaarista löytyneitä valokuvia. Niissä seminaarin johtajat suutelevat ja hyväilevät pappisopiskelijoita. Seminaarin johtajat ovat jo eronneet tehtävistään, ja muutamaa opiskelijaa odottaa rikossyyte lapsipornon hallussapidosta.

Sankt Pöltenin hiippakunnan piispa Kurt Krenn kuitenkin kieltäytyi eroamasta tehtävästään, mikä johti Itävallan kirkon sisäiseen kriisiin. Kirkon johto vaati Vatikaania erottamaan Krennin. Krennin mukaan kuvat olivat vain "poikamainen kepponen".

Skandaali on jo toinen Itävallan katolista kirkkoa ravisteleva seksiskandaali. Vuonna 1995 kardinaali Hans Hermann Gröer erotettiin hänen käytettyään seksuaalisesti hyväkseen nuoria poikia.

(MTV3-STT-APA-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat