Paatero: Altia saattaa jäädä valtiolle

Tänään virallisesti omistajaohjaus- ja kehitysyhteistyöministeriksi nimitetty Sirpa Paatero (sd.) pitää mahdollisena, että alkoholijuomayhtiö Altia jää kaiken väännön jälkeen valtion omistukseen.

Paateron mukaan haussa on mahdollisimman kotimainen omistaja, joka ei saman tien pilkkoisi yhtiötä.

– On tietysti mahdollista, että Altiaa ei myydä ja että se jää valtion omistukseen. Eduskunta on antanut myyntivaltuutuksen, ei myyntipäätöstä, Paatero toteaa uusien ministereiden tiedotustilaisuudessa.

Paatero kuitenkin korostaa, ettei Altian myyntivaltuutusta olla peruuttamassa.

– En ajattele niin, että alamme peruuttaa eduskunnan tekemiä päätöksiä. Myyntivaltuutus on annettu, Paatero toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat