Pääsiäisen paluuliikenne alkanut

Pääsiäisen paluuliikennettä on ollut paikoitellen kohtalaisesti tai jopa paljon.

Autoliikennetta


Pääsiäisen paluuliikenne alkoi jo tänään, joskin vilkkainta pääsiäisliikenne on huomenna. Esimerkiksi Oulun tasolla mitattiin etelään menevää liikennettä iltapäivällä kohtalaisesti, liikenne vilkastui edelleen Jyväskylän korkeudella ja lisääntyi iltaa kohden etelässä. Heinolan ja Lahden välillä liikennettä oli illan suussa jo paljon.

Liikkuvan poliisin mukaan liikenne kuivilla tienpinnoilla, aurinkoisessa säässä oli iltaan mennessä sujunut kokonaisuudessaan hyvin.

Eniten autoja on ollut matkalla Lahdentiellä Renkomäeltä Mäntsälään, jossa illan suussa mitattiin 1 600 autoa tunnissa. Sen jälkeen liikennemäärät nousivat vain paikoin.

Tiehallinnon arvion mukaan paluuliikenne ajoittuu huomiseen iltapäivään ja iltaan kello 13 ja 20 välille. Ajo-olosuhteet lämpimässä ja aurinkoisessa säässä ovat hyvät, mutta yöaikaan tienpinnat voivat jäätyä paikoin vaarallisen liukkaiksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat