Pääministeri vetosi kovapalkkaisiin johtajiin: "Alentakaa palkkojanne kikyn hengessä"

Sipilä vetosi kovapalkkaisiin johtajiin"kikyn hengessä" 2:10

Pääministeri Juha Sipilä (Kesk.) myönsi Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että rahapeliyhtiöiden uuden toimitusjohtajan 32 000 euron kuukausipalkka on kova.

– Kyllähän se kova palkka on. Sillä saisi kolme pääministeriä. Kyllä helpottaisi itseäkin, jos olisi kaksi kollegaa rinnalla jakamassa tätä työtaakkaa, vitsaili Sipilä.

Sipilä vakuutti, että valtionyhtiöiden palkitsemisohjeita on tällä hallituskaudella kiristetty.

– Iso muutos on tullut irtisanomiskorvauksiin ja kultaisiin kädenpuristuksiin. Samoin ylisuurten bonusten maksamiseen on puututtu. Itse olen arvioinut, että uuden rahapeliyhtiön toimitusjohtajan palkka mahtuu tämän palkitsemisohjeen sisälle. Tämän päätöksenhän on tehnyt yhdistyneen rahapeliyhtiön hallitus. Omistusohjausministeriltä ei ole kysytty mitään.

Ministerien palkkoja jo alennettu

Sipilä uudisti vuoden takaisen toiveensa, että kovapalkkaisimmat johtajat vapaaehtoisesti alentaisivat palkkojaan.

– Kyllä minä mielelläni näkisin EK:n vetoomuksen ja myös käytännön toimia sen eteen, että kikyn hengessä myös ne, joilla on kova palkka, tulevat vastaan.

Sipilä muistuttaa, että hallituksen ministerit alensivat palkkojaan 7 prosentilla jo vuodenvaihteessa.

SuPer empii edelleen kikyn allekirjoitusta

Pääministeri Juha Sipilä vakuutti Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, ettei kuntien talous kiristy kilpailukykysopimuksen myötä.

– Kuntatalous ei kikyn vuoksi kiristy vaan me olemme hallituksena arvioineet, että kikyn vaikutukset kuntatalouteen kokonaisuutena on myönteiset.

Tästä huolimatta Lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoi MTV:n uutisille, ettei ole vieläkään saanut riittäviä tarkennuksia, jotta olisi valmis huomenna allekirjoittamaan kiky-sopimuksen. Hän aikoo kuitenkin saapua paikalle allekirjoitustilaisuuteen ja odottaa saavansa siellä vastauksia.

Työttömille yksilöllinen suunnitelma

Huomenna odotetaan myös palkansaajakeskusjärjestöjen päätöksiä siitä, lähtevätkö ne hallituksen kanssa valmistelemaan tehokkaampia työllistämistoimia.

Suunnitelmien mukaan työttömät joutuisivat jatkossa käymään kolmen kuukauden välein työvoimaviranomaisten pakeilla todistaakseen olevansa aktiivisia työnhakijoita. Muuten uhkaisi tukien leikkaus.

Pääministeri vakuuttaa, ettei kyse ole työttömien kyykyttämisestä vaan siitä, että yhdessä jokaisen työttömän kanssa laaditaan yksilöllinen toimintasuunnitelma.

– Se on jo paljon, että sellainen suunnitelma laaditaan ja että siitä työvoimaviranomaisesta kuuluu nyt kolmen kuukauden välein jotakin. Se on yksilöllinen suunnitelma, jota pitää noudattaa.

Sipilä ei halua Suomeen erillisiä matalapalkkatyömarkkinoita.

– Maahanmuuttajien ja erityisryhmien osalta harjoittelun tehokkaampi käyttö ajaisi sen asian, mitä tässä on haettu.

 

Lue myös:

    Uusimmat