Pääkaupunkiseutu ja valtio kehittävät verkkotunnistamista

Julkishallinnon sähköisen asioinnin Vetuma-hankkeessa otetaan käyttöön ensimmäiset verkkotunnistuspalvelut kevääseen mennessä .

Julkishallinnon yhteisen verkkotunnistamisen ja -maksamisen ratkaisut etenevät, kun kuntasektorin ensimmäiset tunnistuspalvelut otetaan käyttöön ensi vuoden alkupuolella ja valtionhallinnon palvelut ensi kevään aikana. Näin kerrotaan valtioneuvoston viestintäyksiköstä.

Kansalaisille tarkoitettu verkkotunnistamis- ja maksamisjärjestelmä on nimeltään Vetuma. Se mahdollistaa yhtenäisen tunnistautumisen ja verkkomaksamisen julkishallinnon sähköisissä asiointipalveluissa, jotka on liitetty järjestelmään.

Tunnistautuminen järjestelmään voi tapahtua joko käyttäjätunnuksella, pankkitunnuksilla tai kansalaisvarmenteella. Jatkossa palvelua on tarkoitus täydentää muun muassa mobiili- ja organisaatiovarmenteella.

Vetuma-hanke alkoi keväällä viime vuonna pääkaupunkiseudun kuntien aloitteesta. Se muuttui nopeasti koko julkisen hallinnon hankkeeksi, johon valtiolta löytyi myös keskitetty rahoitus. Nyt mukana on jo yli 60 kuntaa valtionhallinnon virastojen ja laitosten lisäksi.

Vetuma-hankkeen sähköisen tunnistamisjärjestelmän toimittajaksi on valittu tietotekniikan palvelutoimittaja Fujitsu Services Oy.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat