Pääkaupunki juhli pitkää vappua melko rauhallisesti

Monilla nelipäiväiseksikin venähtänyt vappu on sujunut Suomessa suhteellisen rauhallisesti. Lämmin ja aurinkoinen ilma houkutteli ihmisiä kaduille tavallista enemmän, mutta valtavaa hässäkkää se ei aiheuttanut esimerkiksi poliisille ja pelastuslaitokselle.

Päivystävä komisario Heikki Kallio Helsingin poliisista kertoo, että ainoastaan vappuaatto ja sitä seurannut yö olivat poliisille erityisen kiireisiä. Poliisitehtäviä kirjattiin torstain ja perjantain välisenä yönä 325, mikä on tuplasti tavallista viikonloppuyötä enemmän.

Lauantain ja sunnuntain vastaisina öinä tehtävien määrä painui reiluun 150:een. Se on Kallion mukaan hyvin tyypillinen luku viikonloppuöinä. Poliisia työllistivät Helsingissä erityisesti pahoinpitelyt, häiriökäyttäytyminen ja vahingonteot.

Poliisia tarvittiin valvomaan myös vapun ajan mielenosoituksia. Torstaina alkuillasta järjestettiin kolme mielenosoitusta Murrostorstai-teeman alla. Marssijat vastustivat muun muassa uutta yliopistolakia ja epätasaista tulonjakoa. Loppuillasta tuhannen ihmisen mielenosoitukseksi yhdistynyt tapahtuma muuttui levottomaksi, ja poliisi otti kiinni muutamia ihmisiä.

Lisäksi lauantaina mielenosoituksella vaadittiin kannabiksen käytön laillistamista. Muutaman sadan osallistujan hamppumarssi sujui rauhallisesti.

Vapaaehtoiset auttoivat vappuyönä satoja juhlivia nuoria Helsingissä ja Espoossa. Helsingissä 15 nuorta vietiin sairaalaan ja reilut sata sai vapaaehtoisilta ensiapua.

Hätäkeskus paikoin helisemässä

Kaivopuisto oli jälleen Helsingin suosituimpia paikkoja vappupäivän viettoon. Kaivarin siivouksesta sukeutui taas perinteisen iso urakka: puistosta kerättiin 33 vaihtolavallista eli yli 250 kuutiota roskaa. Määrä oli ennätyksellisen suuri.

Roskat eivät olleet ainoa ongelma Kaivopuistossa tänä vappuna. Juhlijat nimittäin sytyttivät puistoon jääneitä roskia palamaan lauantain vastaisena yönä ja heittelivät paikalle kiirehtineitä palomiehiä pulloilla.

Helsingin hätäkeskukseen soitettiin vapun aikaan ennätysmäärä puheluita vappuaaton illan ja yön aikana. Vuoromestari Pekka Salorannan mukaan puheluita otettiin vastaan 1800. Määrä on kaksinkertainen normaaliviikonloppuyöhön verrattuna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat