Outokummun Pyhäsalmen kaivos kanadalaiselle Inmetille

Outokumpu on sopinut kanadalaisen Inmet Mining -yhtiön kanssa yhteistyöstä, johon liittyen Outokumpu myy Inmetille Pyhäsalmen kaivoksen.

Lisäksi Inmetille siirtyy joukko Outokummun suomalaisia malminetsintäkohteita ja eräitä raaka-ainesopimuksia. Inmet maksaa ostoksista Outokummulle 45 miljoonaa euroa eli noin 267 miljoonaa markkaa käteistä. Lisäksi Outokumpu saa Inmetiltä kymmenen vuoden kuluttua erääntyvän 14 miljoonan euron (83 mmk) velkakirjan sekä neljä miljoonaa Inmetin osaketta, jotka Outokumpu sitoutuu pitämään vähintään kolmen vuoden ajan.

Kauppa on tarkoitus saada päätökseen ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana, Outokumpu kertoi tiedotteessaan. Outokumpu ja Inmet tekevät lisäksi vastedes yhteistyötä kaivos- ja mineraalienkäsittelyteknologian kehittämisessä.

Outokumpu kertoi jo viime kuussa luopuvansa perusmetallien louhinnasta ja pistävänsä Pyhäsalmen kaivoksen myyntiin. Päätöstä perusteltiin alan suhdanneherkkyydellä ja pääomavaltaisuudella. Pyhäsalmen kaivoksella on työskennellyt noin 260 ihmistä.

Pyhäsalmen kaivoksen uusi omistaja Inmet on kansainvälisesti toimiva kaivosyhtiö, joka tuottaa kuparia, sinkkiä ja kultaa. Outokumpu on irrottautumassa myös australialaisesta Black Swanista ja irlantilaisesta Tarasta.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat