Oulun Technopolikselle reilu tulos ja listautuminen alkuun

Kiinteistöyhtiö ja alan palveluja tarjoavan Techopolis Oulun alkuvuoden voitto yli kolminkertaistui viime vuodesta. Yhtiö arvioi myös koko vuoden voiton olevan selkeästi edellisvuotista parempi. Toimitusjohtaja Pertti Huuskonen kertoi MTV3:lle, että tulos onnistui koska tilojen määrä lisääntyi, käyttöaste oli korkea (99,5 %) ja yleinen korkotaso suosi yhtiötä. Nettovoiton osuus liikevaihdosta oli peräti 25 prosenttia. Yhtiö ilmoitti tänään myös aloittavansa listautumisen pörssiin.

Tulosta kohentaa rakenteilla olevat uudet kiinteistöt, joille vuokralaiset on pääsääntöisesti valmiina. Valtaosa yhtiön tiloista on Nokialla ja muille Oulun seudulla toimivilla huipputekniikan yrityksillä.

Technopolis Oulun tammi-huhtikuun voitto rahoituserien jälkeen oli niukasti alle 8 miljoonaa markkaa. Edellisvuonna voittoa tehtiin 2,3 miljoonaa markkaa.

Yhtiön alkuvuoden tulostiedotteessa muistutetaan, että ennusteiden mukaan kysyntä vuokrausmarkkinoilla jatkuu hyvänä. Toimitiloja on harvinaisen vähän tyhjänä koko maassa. Technopolis Oulun tilannetta parantaa vielä se, että se on keskittänyt toimintansa pitkälti Oulun seudun teknologiayrityksiin. Oulun on yksi alan Suomen keskittymistä, ja yhtiön ilmoituksen mukaan huipputekniikan yritysten tarvitsemista tiloista on jo jonkin aikaa ollut enemmän kysyntää kuin tarjontaa.

Yhtiön alkuvuoden liikevaihto oli 22,4 miljoonaa markkaa. Edellisvuodesta se 1,5-kertaistui. Suurin osa myynnistä tuli toimitilojen vuokrauksesta.

Yhtiön rakenteilla olevien kiinteistöjen yhteispinta-ala noin 22 300 kerrosneliötä. Tämän vuoden tai ensi vuoden alun aikana valmistuvat kohteet lisäävät konsernin vuokrattavana olevaa toimitilaa lähes 30 prosenttia viime vuoden vaihteen tilanteesta.

Konsernin omavaraisuusaste oli huhtikuun lopussa 37 prosenttia. Vuoden lopusta se heikkeni hieman.

Listautuminen alkaa

Technopolis Oulu Oyj:n hallitus on päättänyt aloittaa yhtiön listautumisannin markkinoinnin, jossa yhtiön osakkeita tarjotaan kotimaisille ja kansainvälisille institutionaalisille sijoittajille ja yleisölle Suomessa. Alustava merkintä- ja myyntihinta on 3,5 - 3,9 euroa osakkeelta. Osakkeita tarjotaan 18.5. - 28.5.1999 välisenä aikana institutionaalisille sijoittajille ja 20.5. - 28.5.1999 välisenä aikana yleisösijoittajille. Lisäksi yhtiö on tänään jättänyt hakemuksen Helsingin Pörssille osakkeiden ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssin päälistalla 8.6.1999 alkaen.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat