Oulun poliisi kiistää syytökset tuhopolttojen tehottomasta tutkinnasta

Oulun poliisi kiistää jyrkästi syytökset siitä, että kesälomien ja määrärahojen puuttumisen takia sen työskentely olisi luvattoman tehotonta tuhopolttojen tutkinnassa. Rikosylikomisario Teijo Ojutkankaan mielestä väite on törkeä. Hänen mukaansa poliisilla on riittävästi tutkijoita hoitamassa vaikeaa tehtävää.

-Näitä rikoksia ei rahalla ratkaista ja miehiä on kentällä riittävästi. Olemme tehostaneet toimintaamme äärimmilleen tuhotyön tekijän tai tekijöiden kiinnisaamiseksi. Tällä hetkellä tarkastamme muun muassa lähes sataa yleisövihjettä, jotka olemme palojen tahoilta saaneet, Ojutkangas kertoi.

Taktisista syistä poliisi ei paljasta kaikkia tehokeinojaan, joita se on ottanut käyttöönsä. Tutkijat ovat olleet kuitenkin yhteydessä ainakin asukasyhdistyksiin ja taksiin. Lisäksi poliisi on videoinut palopaikoilla olleita ihmisiä. Myös Oulussa toimivat vartiointiliikkeet ovat saaneet valvontakierroksiinsa runsaasti uusia kohteita tarkkailun alle.

Useimmat tuhotyöt ovat tapahtuneet kaupungin pohjoisosissa olevissa lähiöissä. Tiettävästi ainakin Rajakylän, Herukan, Taskilan ja Toppilan alueilla ovat asukasyhdistykset oma-aloitteisesti muodostaneet vartiointiketjuja. Niitä on ollut liikkeellä aikaisemminkin ehkäisemässä mm. automurtoja ja -varkauksia.

Poliisilla on ollut viime perjantaista lähtien vangittuna yksi epäilty, mutta hänenkään mahdollisesta osallisuudestaan Tähtitornin kahvion sytyttämiseen ei ole vielä pitäviä näyttöjä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat