Orionin alkuvuosi ennakoitua parempi

Orionin alkuvuoden liikevoitosta tulossa odotettua parempi. Simdax-sydänlääkettä koskeva yhteistyö Abbott Laboratoriesin kanssa laajenee.

Lääkeyhtiö Orionin alkuvuosi on mennyt ennakoitua paremmin. Yhtiön mukaan tammi-maaliskuun liikevoitto näyttää muodostuvan paremmaksi kuin yhtiön tiedossa olevissa arvioissa ennustetaan. Myös koko vuoden liikevoitosta odotetaan nyt selvästi viime vuotta parempaa.

Orion kertoo solmineensa amerikkalaisen Abbot Laboratories -yhtiön kanssa sydänlääke Simdaxia koskevan uudistetun lisenssisopimuksen, josta kilahtaa Orionin kassaan tässä vaiheessa kymmenen miljoonan euron allekirjoitusmaksu.

Uusi sopimus laajentaa yhtiöiden yhteistyötä siten, että Abbott vastaa jatkossa Simdaxin meneillään olevasta kliinisestä tutkimusohjelmasta ja sen kuluista. Abbott ottaa myös laajemman vastuun Simdaxin markkinoinnista ja saa maailmanlaajuiset oikeudet tuotteen jatkokehitykseen ja kaupallistamiseen. Patenttioikeudet pysyvät Orionilla.

Tammi-maaliskuun hyvä tuloskehitys liittyy Orionin mukaan lähinnä Orion Pharman uuden Parkinson-lääkkeen lanseeraustoimituksiin sekä toteutuneisiin kustannussäästöihin. Esimerkiksi tutkimusmenot ovat jääneet ennakoitua pienemmiksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat