Oppositiolla jättimielenosoitus Belgradissa

Noin satatuhatta ihmistä osoitti tänään mieltään Belgradin keskustassa Jugoslaviassa presidentti Slobodan Milosevicin hallintoa vastaan. Kolme tuntia kestänyt mielenosoitus sujui rauhallisesti. Oppositiovoimien yhteisessä mielenosituksessa vaadittiin ennenaikaisia vaaleja ja Milosevicin eroa. Mielensoittajat kokoontuivat Belgradin keskustassa sijaitsevalle Tasavallan aukiolle.

Milosevic, Slobodan

Mielenosoitus oli suurin Belgradissa yli puoleen vuoteen. Mielenosoittajia oli saapunut ympäri Jugoslaviaa, ja eräiden arvioiden mukaan siihen osallistui jopa 200 000 ihmistä. Mielenosoituksen tunnuksena oli Lopettakaa väkivalta - Vapaat vaalit. Ennen mielenosoituksen alkua kaksi maan tärkeimpiin kuuluvaa oppositiojohtajaa Serbian uudistuspuolueen (SPO) Vuk Draskovic ja Demokraattisen puolueen Zoran Djindjic kättelivät. He esiintyivät näin ensimmäistä kertaa samassa tilaisuudessa kolmeen kuukauteen. Draskovic sanoi puheessaan mielenosoittajille, että mielenosoituksia jatketaan kautta maan "kunnes Serbia on vapaa".

Kyseessä on ensimmäinen opposition yhteinen mielenosoitus sitten viime elokuun, jolloin yli 100 000 mielenosoittajaa kokoontui Belgradin keskustaan vaatimaan Milosevicin eroa. Jugoslaviassa on määrä pitää parlamenttivaalit vuonna 2002. Oppositio on vaatinut vaalien aikaistamista niin, että ne pidettäisiin samaan aikaan kunnallis- ja liittovaltiovaalien kanssa tänä vuonna. Milosevicin hallinto on kieltäytynyt aikaistamasta vaaleja. Jugoslavian viranomaiset estivät perjantaina myös ulkomaalaisten toimittajien ryhmän ja ammattiyhdistysaktiivien pääsyn Jugoslaviaan.

Ennen mielenosoitusta viranomaiset kuvasivat sitä "Natoa myötäilevän opposition uudeksi petokseksi". Hallitusta lähellä oleva jugoslavialainen televisiokanava puolestaan esitti tänään koko päivän uusia Hollywood-filmejä. Näin pyrittiin ilmeisesti pitämään ennen kaikkea nuoret ihmiset kotonaan ja poissa mielenosoituksesta.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat