Oppositioliitto sai yli puolet äänistä Bulgariassa

Bulgarian oppositio on saavuttanut suurvoiton maan eilisissä parlamenttivaaleissa.

Bulgarian oppositio sai suurvoiton maan eilisissä parlamenttivaaleissa. Pääoppositiopuolue UDF keräsi runsaat 52 prosenttia äänistä ja sosialistit eli entiset kommunistit runsaat 22 prosenttia äänistä. Neljän prosentin äänikynnyksen ylitti myös kolme muuta puoluetta.

Kun kaikki äänet oli laskettu, oli Yhdistyneet demokraattiset voimat (UDF) -liittoutuma saanut 137 paikkaa 240-jäseniseen parlamenttiin. Sosialistien paikkaluku jää 57:een.

Presidentti Petar Stojanov on jo ilmoittanut, että UDF:n johtaja Ivan Kostov on maan seuraava pääministeri. Äänestysprosentti vaaleissa jäi 58,3:een. Tämä on alhaisin luku sen jälkeen kun yksipuoluejärjestelmä loppui Bulgariassa 1989.

Parlamenttiin selvinneistä kolmesta pikkupuolueesta yksi on Kansallisen pelastuksen liitto, johon kuuluu turkkilaisvähemmistön edustajia ja kuningasvallan kannattajia. Liitto sai 7,5 prosenttia äänistä ja 20 paikkaa.

Maanpaossa asuva entinen kuningas Simeon II vieraili Bulgariassa alkuviikosta liiton kutsusta. Presidentti Stojanov sanoi kannattavansa kansanäänestyksen järjestämistä monarkian palauttamisesta, jos parlamentti niin päättää.

Sosialisteista irrottautuneiden vasemmistolaisten perustama Eurovasemmisto sai 5,5 prosenttia äänistä ja 14 paikkaa. Bulgarian liikemiesten liitto sai vajaat 5 prosenttia äänistä ja 12 paikkaa.

Bulgarian parlamentti hajotettiin helmikuussa viisi viikkoa jatkuneiden katumielenosoitusten jälkeen. UDF:n vauhdittamissa mielenosoituksissa vastustettiin entistä kommunistista sosialistipuoluetta, joka oli ollut vallassa runsaat kaksi vuotta. Normaalisti vaalit olisi pidetty vasta vuoden kuluttua.

Marraskuussa virkaansa valittu presidentti Stojanov on sanonut, että vaaleilla sinetöidään uusi kansallinen yhteisymmärrys siitä, että maassa on toteutettava talousuudistuksia ja pyrittävä kehittämään sitä markkinataloutta kohti.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat