Onko tämä naispainija uusi olympiatoivomme? – katso kuvat

Olympiapaikkaa Lontoossa tavoitteleva nuori painijalupaus Petra Olli antoi viime viikonloppuna vahvan näytön nykykunnostaan.

Vain 17-vuotias Olli voitti Helsinki Openin kansainvälisissä vapaapainikilpailuissa kovan 55 kg:n sarjan.

Ollin taakse jäivät lauantaina niin Venäjän junioreiden kakkonen Anzhelika Titenko, kuin latvialainen naisten EM-viitonen Karolina Tjapko.

Kyseessä oli lappajärveläisen Ollin ensimmäinen esiintyminen naisten kansainvälisissä kisoissa. Nuorten tasolla hän on tänä vuonna voittanut peräti kolme arvokisamitalia, kirkkaimpana EM-kullan.

Olli arvioi, että hänen vahvimmat etunsa ovat nuoruudesta huolimatta painiäly ja taktiikan kypsyys.

- Itäeurooppalaiset käyttivät käsiä. Itse osaan parhaiten jalkoihinmenon ja sen variaatiot, Olli sanoo vahvuuksistaan.

- Niin, ja voittamiseen ei kyllästy koskaan, hän sanoo ja naurahtaa.

Päävalmentaja: Olli hyvä kilpailija

Ollin olympiahaaveen edessä on kuitenkin vielä iso vastus.

Suomessa 55-kiloisten sarjaa on hallinnut ilmajokinen Tiina Ylinen, joka yrittää myös kisakoneeseen.

Naisten vapaapainin päävalmentaja Ahto Raska varoo ottamasta kantaa painijoiden välillä mutta sanoo, että Ollilla on mahdollisuus päästä kisakoneeseen.

- Nuorelta painijalta on kova tavoite haastaa naisten sarjan ottelijat. Olli on kuitenkin varma ja hyvä kilpailija ja hän voi voittaa kenet tahansa maailmassa, Raska sanoo.

Ylinen ja Olli kamppailevat siitä, kumpi heistä pääsee karsimaan Suomen olympiaedustuksesta. Valinta tehdään kansainvälisien kilpailujen ja ulkomaan leiritysten pohjalta.

Karsinnan voittaja pääsee lopulta hakemaan Suomelle olympiapaikkaa tässä sarjassa.

Paikkoja haetaan huhti-toukokuussa Bulgariassa, Kiinassa ja Suomessa järjestettävissä kansainvälisissä kisoissa.

Lue myös:

    Uusimmat