Onko karun F1-ennätyksen viimein rikkouduttava? Daniel Ricciardon tulo Renault’lle ensimmäinen todellinen mittari tallikaverille

Jos Renault pystyy loihtimaan alkavalle F1-kaudelle auton, jolla taistellaan viimein palkintopallisijoituksista, Nico Hülkenbergin olisi syytä napata korokepaikka ennen uutta tallikaveriaan Daniel Ricciardoa. Epämieluisaa ennätystä kantava saksalainen ei halua ottaa tästä paineita harteilleen.

31-vuotias Hülkenberg on tällä hetkellä ylivoimaisesti eniten F1-kisoja ajanut kuljettaja, joka ei ole onnistunut nappaamaan urallaan yhtään palkintosijaa.

Hülkenbergillä on mittarissa jo 156 GP-starttia vuodesta 2010 lähtien. Palkintopallille nouseminen tarkoittaisi myös silloin murskaavaa ennätystä, sillä eniten kisoja ennen ensimmäistä pokaaliaan on tähän asti ajanut Martin Brundle, jolle hetki koitti 91. osakilpailussa.

Hülkenberg saa alkavalla kaudella tallikaverikseen Daniel Ricciardon, jolle kertyi Red Bullilla yhteensä seitsemän kisavoittoa. Saksalainen tunnustaa, että nyt tallikaverin tarjoama testi ehkä hänen uransa kovin.

– Mahdollisesti on. Tämä on varmaankin ensimmäinen kerta, kun minulla on kisavoittaja tallikaverinani. Olihan minulla Rubens (Barrichello) vuonna 2010, mutta ehkä ei ollut vertailukelpoinen tilanne silloin, Hülkenberg viittaa tulokasvuoteensa.

Palkintopalli tulee, jos on tullakseen

Hülkenberg ei juuri ilahdu, kun häneltä kysytään, olisiko hänen itsensä kannalta tärkeää saavuttaa palkintopalli ennen Ricciardoa, jos se on Renault’n autolla mahdollista.

 – Sanot sen kuin se olisi kovinkin helppoa – palkintopallille ennen Danielia. Haluan vain ajaa parhaalla tasollani. Olen jokaisessa vaiheessa urallani tähdännyt tallikaverini lyömiseen, ja nyt minulla on tietysti uusi kaveri rinnallani. Täytyy katsoa, miten tämä menee, Hülkenberg sanoo.

– Haluan vain saavuttaa tavoitteeni ja antaa Renault’lle vastinetta luottamuksesta. Muut mainitsemasi asiat joko tulevat tai eivät tule.

– Odotan innolla hänen kanssaan työskentelyä. Hän on tietysti kova vastustaja, mutta olen enemmän kuin innoissani siitä haasteesta, hän jatkaa Ricciardosta.

Naurua riittänyt Renault’lla

Kemiat ainakin tuntuvat uudella talliparilla kohtaavan. Ricciardo on tunnettu jatkuvasta vitsailustaan ja hyväntuulisuudestaan, millä hän on jo päässyt testaamaan saksalaista huumorintajua.

– Se on ollut aivan kamalaa. Vitsiä vitsin perään, ja minä vain virnistän takaisin, Hülkenberg naurahtaa.

– Hauskaa se on ollut. Meillä on riittänyt naurua jo pariin kertaan aika hyvin. Hän on mukava kaveri, ja olen tuntenut hänet jo kauan.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

29-vuotiaalle Ricciardolle uudessa tiimikaverissa parasta on tämän ikä ja vakavammin ajateltuna sen tuoma kokemus.

– Tähän asti kaikki on mennyt hyvin. Minä olen vain onnellinen siitä, että saan olla taas kuskeista nuorempi. Viime kerrasta on aikaa, kun olen ollut viime vuodet se vanha äijä, Ricciardo hörähtää.

– Minulla ei ole mitään huolta siitä (yhteistyön toimivuudesta). Hän on tehnyt tätä niin paljon minua kauemmin, mikä auttaa tässä. Kilpailua tietysti on, mutta tiimissä on molemminpuolista kunnioitusta.

– Sen ansiosta on pienempi riski, että joku menettää järkensä, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat