Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma

Viime syksynä prostituoidut suosivat muun muassa Omenahotelleja, joissa ei ole vastaanottoa eikä henkilökuntaa.

Asukkaiden havaintojen mukaan Yrjönkadun hotellissa majailee viikoittain useita nigerialaisia naisia. 45 minuuttia -ohjelman poliisin tehoratsiassa tarkkailu keskittyi myöskin syksyllä Omenahotellin eteen Lönnrotinkadulle, jonka edestä partio ottikin kiinni kaupantekoa hierovan pariskunnan.

Vuoden alussa varatoimitusjohtajaksi Omenahotelleihin pankkimaailmasta siirtynyt Janne Vartiovaara sanoo, että hän ensi töikseen päätti kiristää valvontaa. Omenahotelli on hänen mukaansa ennen kaikkea perhehotelli.

Nyt Omenahotelleissa videokamerat on joka käytävällä. Kameroiden lähettämää kuvavirtaa seurataan koko ajan. Häiriöihin pystytään näin puuttumaan heti. Omenahotelleissa jokaisen koodilla sisään tulevan kasvot kuvataan.

– Meillä on nollatoleranssi prostituution suhteen. Kukaan ei usko, miten vakavasti me otetaan tämä, toteaa Omenahotellin varatoimitusjohtaja Vartiovaara. Hän uskoo, että viesti on mennyt perille prostituoiduille.

Helsingin poliisin mukaan Omenahotellin valvonta on todella tiukkaa. Kaikki hotellit ovat tiiviissä yhteistyössä poliisin kanssa. Tämän vuoksi prostituoidut ovat siirtyneet pääosin käyttämään yksityisasuntoja.

Paritustutkijat tarkkailevat asuntoja ja sulkevat niitä. Prostituoitujen toiminnan keskittyminen nettiin ja asuntoihin sopivat paremmin myös suomalaiselle keski-ikäiselle perheelliselle miehelle, jotka käyttävät naisten palveluita eniten.

(26.10.2011)

(26.10.2011)

Lue myös:

    Uusimmat