VIDEO: Omaelämänkerran julkaissut ruotsalaiskitaristi Dregen: Annoin kaiken itsestäni
Backyard Babies –yhtyeestä tuttu Dregen julkaisi hetki sitten Minä, Dregen –nimisen omaelämänkerran, jossa mies päästää fanit hyvin lähellä häntä tähän mennessä koskettaneisiin aiheisiin. MTV.fi pääsi haastattelemaan ruotsalaisrokkaria ja saikin kuulla, mikä teoksen tekemisessä oli haastavinta.
Ruotsalaisrokkari Dregen juhlisti omaelämänkerran julkaisua tänään Helsingissä Bar Loosessa. Mies kirjoittaa Minä, Dregen –nimisessä teoksessa hyvin avoimesti elämänsä traagisista ja iloisista hetkistä. Dregen avautuu muun muassa siitä, kuinka hän näki yksitoistavuotiaana isänsä hirttäytyvän. Ruotsalaiskitaristi kertookin MTV.fille, että hänen oli kaikkein vaikein kirjoittaa isäänsä liittyvistä asioista.
– Koko kirjan tekeminen oli minulle henkisesti yksi vaikeimmista asioista, mitä olen koskaan tehnyt. Ajattelin kuitenkin, että jos kerta tekee omaelämänkerran, niin silloin täytyy antaa itsestään aivan kaikki, soolouralle siirtynyt Dregen kuvailee kirjoitusprosessia.
Miehen elämä on ollut hyvin vaihderikasta, mutta se ei kuitenkaan ollut ainoa syy omaelämänkerran kirjoittamiselle.
– Haluan auttaa muita ihmisiä, jotka ovat saattaneet kokea jotain samankaltaista.
– Saattaa kuulostaa kliseiseltä ja en haluaisi edes sanoa niin, mutta aika todella parantaa haavat. Jos poikaystäväsi, siskosi, veljesi tai vanhempasi kuolevat tai jotain muuta traagista tapahtuu, niin siitä todella pääsee ajan kanssa yli. Sen jälkeen on aina hieman vahvempi kuin ennen, mies kertoo.
Tähän mennessä rokkarin parhain hetki on ollut hänen poikansa Sixtenin syntymä. Poikansa syntymän kautta Dregen onkin oppinut paljon uusia asioita.
– Luulin, että olin elämässäni saavuttanut melkein kaiken, mutta isäksi tuleminen on tuonut elämääni uusia ulottuvuuksia. Nautin nyt aikaisin aamulla heräämisestä. Sitä en ennen ole tehnyt. Minusta tuli luovampi tai no siis olen aina ollut luova, mutta nyt olen tehokkaampi, mies kertoo iloisesti.
Dregen kertookin, että nykyään hänellä kestää kolme viikkoa saada valmiiksi asia, mihin aiemmin olisi mennyt kolme kuukautta.
– Nykyään osaa tehdä kahta asiaa molemmille käsillä samaan aikaan. Naiset ovat taitavampia kahden asian hallitsemisessa samaan aikaan, mutta nyt myös minä olen melko hyvä siinä, Michael Monroen riveissäkin soittanut mies nauraa.
Minä, Dregen –niminen omaelämänkerta on julkaistu Ruotsissa jo noin puoli vuotta sitten ja The Hellacopters –yhtyeestäkin tuttu kitaristi kertoo saaneensa siitä hyvää palautetta.
– Ihmiset ovat pitäneet siitä ja ainakaan kovinkaan useat eivät ole olleet kauhean vihaisia sen takia, mies nauraa.
Dregen esiintyi tänään keskiviikkona omaelämänkerran julkistustilaisuudessa Bar Loosessa. Tämän lisäksi miehen voi nähdä lämmittelemässä Michael Monroen yhtyettä esimerkiksi Tampereella 25. huhtikuuta.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää