Öljyturma uhkaa eläimistöä Kaliforniassa

San Franciscon öljyturma 10.11.2007

Paikalliset viranomaiset ovat raivoissaan, sillä aluksi heille vähäteltiin öljytuhon laajuutta. Öljyä pääsi mereen kaikkiaan 200 000 litraa.

Mereen valunut öljylautta uhkaa vahingoittaa pahoin luontoa San Franciscon lahdella Yhdysvalloissa. Alueelle on julistettu hätätila ja lukuisia rantoja on jo jouduttu sulkemaan.

Pelastustyöntekijät yrittävät kerätä öljyä talteen samalla, kun öljyn tahrimia lintuja pestään. Lahdella elää myös merileijonia ja hylkeitä. Asiantuntijat ovat hyvin huolissaan tilanteesta.

- Rodeo-laguuni on hyvin herkkää aluetta. Siellä asuu paljon uhanalaisia ja katoamassa olevia lajeja, Chris Powell Golden Gaten luonnonpuistosta

Öljyvuoto johtuu tankkerista, joka törmäsi keskiviikkona sumussa siltaan. Pelastustoimiin herättiin vasta seuraavana päivänä, koska viranomaiset ilmoittivat aluksi öljyä päässeen mereen vain 200 litraa. Öljyä oli valunut kuitenkin yli 200 000 litraa, josta on saatu talteen vasta noin 35 000 litraa.

San Franciscon öljyturma 10.11.2007

Kyseessä on tiettävästi alueen pahin öljytuho kymmeneen vuoteen. Asiantuntijoiden mukaan sen jäljet näkyvät luonnossa vielä vuosien ajan.

Lue myös:

    Uusimmat