Oliko Teslojen halpuuttaminen huonosti ajoitettu peliliike? – "Suomen osalta ei osunut kohdalleen"

Tesla laski Model 3:n ja Model Y:n hintoja useilla tuhansilla euroilla. 

Kerroimme viime viikolla sähköautoja valmistavan Teslan pudottaneen hintojaan tuntuvasti myös Suomessa. Yhdessä yössä uusien autojen hinnoista lähti kertalaakista enimmillään yli 10 000 euroa.

Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa kertoo MTV Uutisille, että kilpailutilanne sähköautomarkkinoilla on kiristynyt.

– Tesla oli pitkään edelläkävijä täyssähköautojen saralla; leikkisästi voisi sanoa, että toimi monopoliasemassa. Nyt kuitenkin monet merkit niin Euroopasta kuin Etelä-Koreastakin ovat tuoneet markkinoille erittäin kilpailukykyisiä malleja, Rissa toteaa.

Rissan mukaan Teslan hinnanpudotusten taustalla voi olla esimerkiksi se, että autoja on viime syksynä tuotettu enemmän kuin niitä on mennyt kaupaksi.

Tesla toimii itse valmistamiensa autojen maahantuojana sekä myyjänä.

– Tesla kantaa koko pääomavastuun jakelutiessä, kun taas vallalla olevassa automyynnin jakelutiessä valmistaja myy autot merkistä riippuen omille maahantuojille tai yksityisille maahantuojille, jotka myyvät autot vähittäisautokauppiaille, jotka lopulta myyvät autot kuluttajille.

– Ketjussa autojen pääomasidonnaisuus jakautuu laajasti, kun taas Teslalla vastuu valmistuksesta asiakkaan laskutukseen saakka on koko ajan yrityksellä.

Rissan mukaan hinnanpudotusten taustalla lienee myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan, mistä johtuen inflaatio on noussut voimakkaasti ja kuluttajien luottamus talouteen on painunut poikkeuksellisen heikoksi.

– Näillä varmasti on ollut vaikutuksia Teslan näkymiin, mutta myös muihin automerkkeihin.

Rissa ei usko Teslan hintamuutosten vaikuttavan voimakkaasti muiden valmistajien hinnoitteluun, sillä isossa kuvassa täyssähköautojen kysyntä on edelleen suurempaa kuin valmistajien tuotantokapasiteetti. Lisäksi lähitulevaisuudenkin näkymät ovat vielä paksun sumupeiton takana sodasta ja korkeasta inflaatiosta johtuen.

– Muut autovalmistajat mitä todennäköisimmin tarkkailevat kokonaistilanteen kehitystä, Rissa sanoo.

Miten hintapudotus vaikuttaa kysyntään?

Rissan mukaan autojen kysynnän hintajousto toimii normaalissa taloustilanteessa.

– Hinnan noustessa autojen myynti tietyllä hintajoustokertoimella laskee ja toisaalta normaalissa markkinatilanteessa hinnan lasku kasvattaa myyntiä.

Nykyisessä taloustilanteessa lyhyen aikavälin kysyntämuutosten arviointi on kuitenkin vaikeaa. Sitä ei helpota sekään, että Teslat ja muut keskivertoa kalliimmat autot ovat myös kysyttyjä yritysautoja, ja yritysautomarkkinoilla leasing on yhä yleisempi hankintatapa.

– Leasingvuokraan hinnan alennus ei kuitenkaan täysin vaikuta, koska myös Teslan jäännösarvot laskevat samassa suhteessa kuin uusien hinnat. Ne vertautuvat siis käytettyjen autojen hintakehitykseen suhteessa uuden Teslan hintaan.

– Rahoitettava määrä esimerkiksi kolmen vuoden leasingperiodille pysyy näin suht samana ja kuukausieräkin samana. Autoedun verotusarvo lasketaan hankintahinnasta, jolloin hinnan lasku taasen voi vaikuttaa autoedun saajan valintoihin, Rissa selventää.

Oliko Teslan ajoitus väärä?

Rissa kertoo Suomen vaihtoautokaupan jarruttaneen vuoden viimeisellä neljänneksellä, mikä voi vaikuttaa käytettyjen autojen hintojen kehitykseen laskevasti.


– Suomen osalta Teslan hintojen lasku ei osunut kohdalleen. Vielä alkuvuonna 2022 vaihtoautojen hintataso oli nousussa, jolloin uusien autojen osalta tehty hinnanalennus olisi osin kompensoitunut Teslan vaihdokkien osalta. Nyt suunta oli tältä osin tässä ajankohdassa väärä, Rissa toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat