"Olen väsynyt tähän" – nälvityltä Therese Johaugilta surullinen puheenvuoro

Therese Johaug on joutunut ylivoimansa takia kärsimään: hänen on sanottu olevan liian hyvä ja tuhoavan hiihtoa. Norjalaistähti sanoo nyt suoraan olevansa toisinaan väsynyt kohtaamaansa kritiikkiin.

Johaug tyrmäsi muut tuoreeltaan kuuden osakilpailun mittaisella Ski Tourilla. Toiseksi sijoittunut maannainen Heidi Weng jäi Johaugista hurjat 3.40,8 minuuttia.

Johaug kokee olevansa elämänsä kunnossa. Norjalainen nosti esiin, että hän on tätä nykyä aiempaa monipuolisempi ja viittasi erikseen sprinttisuorituksiinsa. Ski Tourilla hän voitti ensimmäistä kertaa maailmancupin sprinttikilpailun erikoisluonteisessa Åren ylämäkisprintissä ja ylsi lisäksi Meråkerin sprintissä välieriin.

– Nyt yllän (sprintissä) puolivälieriin ja välieriin ja osoitan, että olen laajentanut repertoaariani ja että en ole hyvä pelkästään ylämäissä, Johaug sanoi Aftonbladetin mukaan.

"On myös väärin, että voitan liikaa..."

Osaltaan kritiikki on Johaugin dominoinnissa kohdistunut kilpailuohjelmaan. Ski Tourin väitettiin suosineen Johaugia.

– Minusta tuntuu, että minun täytyy puolustaa itseäni, koska hiihdän liian lujaa, Johaug sanoi ja jatkoi:

– On väärin, että on sprintti ylämäessä, on väärin, että on pitkän matkan kisa ja on väärin, että lopetus on takaa-ajona tai on väärin, että lopetus on laskettelurinteessä.

– Nyt lopetimme 15 kilometrin takaa-ajolla eikä se ollut laskettelurinteessä, mistä sain kuulla paljon Tour de Skin aikana. On myös väärin, että voitan liikaa...

Johaug on ollut nälvinnän keskellä paikoitellen kovilla.

– Yritän joka päivä olla parempi hiihtäjä. Sitten sitä kuulee, että pilaan lajia. Joskus sitä väsyy itsensä puolustamiseen.

Lue myös:

    Uusimmat