Nyt se on varmaa - Ultra Bra nousee lavalle Haaviston kunniaksi

Ultra Bra palaa esiintymislavalle presidenttiehdokas Pekka Haaviston tukikonsertissa Helsingin jäähallissa maanantaina 30. tammikuuta.

Vuosituhannen alussa toimintansa lopettaneen Ultra Bran pomo Kerkko Koskinen lähtee keikalle kesken seuraavan albuminsa äänitysten.

– Joku soitti ja kysyi lähdemmekö mukaan. Tuntui siltä että lähdemme, ja asiat alkoivat rullata, Koskinen sanoo.

Ultra Bran paluukeikoista on huhuttu pitkään. Koskinen toppuuttelee, että ainakin tällä erää esiintymiset jäävät tähän Kokoaan suurempi Suomi 2012 -konserttiin.

– Tässä ei ole kyse pelkästään presidentinvaalista, vaan asioista laajemminkin, Koskinen perusteli puhelimitse STT:lle Ultra Bran esiintymistä tukikonsertissa.

Pekka Haaviston tukijoukoissa on melkoinen määrä muusikoita. Maanantaina tukikonsertin muut esiintyjät julkistetaan myöhemmin tällä viikolla.

Konsertti myyty loppuun

Ultra Bran paluukonsertin suosio oli valtava: liput myytiin loppuun kahdessa ja puolessa tunnissa. Lippuja myyvän Tiketin verkkosivut tukkeutuivat pian lipunmyynnin käynnistyttyä tänään kello 12. Sivusto on yhä nurin. Myös Tiketin puhelinpalvelu on ruuhkautunut.

Pekka Haavisto presidentiksi 2012 -sivustolla Facebookissa halutaan jo ostaa lippuja tälle keikalle.

Tiketin mukaan kaikkia varattuja lippuja ei ole vielä lunastettu eli niitä voi palautua myyntiin perjantaina.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat