Nyt puhuu Kela-kyytejä ajava taksinkuljettaja: "En halua maksaa siitä, että pääsen ajamaan – asiakkaita käy sääliksi"

Useat elintärkeät hoidot uhattuna, kun taksit eivät hae asiakkaita sovittuun aikaan – Kela kommentoi kiperää asiaa suorassa lähetyksessä 3:56
Alkuvuodesta Kelan asiakkailla on ollut ongelmia Kelan korvaamien taksikyytien saamisessa ainakin Uudellamaalla. Näin ikävää tilannetta kommentoi Kelan vastaava suunnittelija Anne Giss.

Kelan korvaamat taksikyytien ongelmat ovat puhuttaneet viime aikoina. MTV Uutiset on uutisoinut muun muassa myöhässä olleista takseista ja vaikeuksista taksien saamisessa. Taustalla on Kela-taksien kilpailutus, jonka seurauksena osittain uudet palveluntuottajat aloittivat kyytien tarjoamisen. Asiakkaat ovat olleet tyytymättömiä, mutta tyytymätön kilpailutuksen jälkeiseen tilanteeseen on myös MTV Uutisten haastattelema taksinkuljettaja.

Seppo on ajanut taksia 1990-luvulta asti Varsinais-Suomessa, mutta harkitsee lopettavansa Kela-kyytien ajamisen, sillä kilpailutuksen jälkeen niiden ajaminen ei ole enää kannattavaa. Seppo ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, sillä pelkää ulostulon vaikuttavan muiden suhtautumiseen taksipiireissä.

Useita työntekijöitä työllistävä Seppo kertoo, että Kela-kyydeistä saatava korvaus ei riitä kattamaan edes työstä syntyviä kuluja.

Invataksia ajava kollega oli kertonut Sepolle, että kyydit ovat kannattavia vain, jos kyyti on 14 kilometrin mittainen. Matkat ovat kuitenkin usein paljon tätä pidempiä.

– En halua maksaa siitä, että pääsen ajamaan tiettyjä asiakkaita. Tämä on ennen kaikkea yritystoimintaa.

Toinen MTV Uutisiin yhteyttä ottanut taksikuljettaja kertoo myös, että kiinnostusta Kela-kyytien ajamiseen ei pienillä korvauksilla löydy.

– Taksien välitysyhtiöt perivät yrittäjiltä välityspalkkion. Jos yrittäjällä on työntekijöitä, he saavat ajamistaan kyydeistä provision. Varsinkin työntekijöiden ajamat, pidemmät kyydit menevät jo käytännössä tappiolle, niin ikään nimettömänä pysyvä taksikuski selittää.

– Eikö ole typerää, että nämä elintärkeät kyydit kilpailutetaan hinnan eikä laadun perusteella?

"Asiakkaita käy sääliksi"

Seppo on päättänyt, että tammikuun jälkeen hän tekee päätöksen siitä, luopuuko Kela-kyytien ajamisesta.

Mitä Kelan tulisi sitten tehdä, jotta Seppo haluaisi jatkaa kyytien ajamista?

– Laittaisivat yhden maanlaajuisen kyytienvälittäjän ja kyydeille kannattavan hinnan.

Vaikka kyydit tuntuvat tällä hetkellä rasitteelta ja ovat kannattamattomia, lopettamispäätöksestä tekee vaikean vakiasiakkaisiin muodostuneet ystävyyssuhteet.

– Asiakkaita käy sääliksi. Osa asiakkaistani on ollut minulla jo 20 vuotta.

Yksi Sepon asiakkaista tarvitsee Kela-kyytejä kolmesti viikossa. Nimettömänä pysyttelevä asiakas on huolissaan omista kyydeistä tulevaisuudessa.

Hän on lukenut ja kuullut Kela-taksien ongelmista, eikä halua joutua samoihin ongelmiin kuin muut asiakkaat.

– Jos kuljettajani lopettaa, en tiedä, kenet saan jatkossa milloinkin kuskiksi, jos edes saan. Tämä on Kelalta ihmisten vetämistä kölin ali.

– Tässä joutuvat nyt kärsimään ne ihmiset, jotka kärsivät jo valmiiksi sairauksiensa takia ja ovat heikommassa asemassa jo muutenkin.

Kilpailutus ei paras vaihtoehto

Kelan vastaava suunnittelija Anne Giss kertoo, että Kela sai yhteensä 91 tarjousta Kela-taksien kilpailutukseen. Valituksi tuli 14 eri palveluntarjoajaa. Jokaiselle maakunta-alueelle saatiin 2 palveluntuottajaa.

Hintataso vaihteli hyvin paljon tarjouksissa.

– Edullisimmat tarjoukset koskivat väestöltään suurimpia maakunta-alueita.

Vastaava suunnittelija uskoo, että kysynnänvaihtelua ja epävarmuutta taksialalla aiheuttanut koronatilanne vaikutti siihen, että tarjouksia tuli niin paljon.

– Kelan korvaamien matkojen määrä on melko vakio, ja ne varmasti kasvavat tulevaisuudessa

Nykyinen sopimuskausi palvelutuottajien kanssa kestää vuoteen 2024. Giss ei pidä kilpailutusta jatkossa parhaana vaihtoehtona hankinnassa, jossa on kyse elintärkeistä matkoista terveydenhuoltoon.

Kela on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle harkittavaksi rekisteröintimenettelyn käyttämistä tulevaisuudessa kilpailutusten sijaan.

Rekisteröintimenettely tarjoaisi paremmat edellytykset toiminnan kehittämiseen, ja paremman hinnan.

– Korkeampi hintataso kertoisi vaativasta kyydityksestä ja kiinnostaisi kuskeja.

Lue myös:

    Uusimmat