Keskustan varapuheenjohtaja torjuu monilapsisten perheiden lapsilisien leikkaamisen

1:33imgLapsiperheiden etuihin muutoksia? Ensimmäiselle lapselle ehkä suurempi lapsilisä
Julkaistu 12.07.2025 16:10

MTV UUTISET – STT

Myös kristillisdemokraattien Essayah ja Räsänen haluavat suojata suurperheiden lisiä.

Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi kannattaa ajatusta ensimmäisen lapsen lapsilisän korottamisesta, mutta katsoo, ettei sitä saa toteuttaa leikkaamalla lisiä monilapsisilta perheiltä.

Kemppi sanoo, että monilapsiset perheet ja yksinhuoltajaperheet ovat jo nyt yliedustettuja köyhyystilastoissa. Näiden perheiden lapsilisien leikkaaminen pahentaisi lapsiperheköyhyyttä, Kemppi arvioi.

Nykyisin lapsilisä on pienin ensimmäisellä lapsella. Ensimmäisestä lapsesta maksettava lapsilisä on 94,88 euroa kuussa. Lisät kasvavat lapsiluvun mukaan niin, että viidennestä ja sitä seuraavista lapsista maksetaan 192,69 euroa kuussa.

Lue myös: Ministeri Grahn-Laasonen: Lapsiperheiden etuuksiin suunnitellaan muutoksia

–  Ensimmäisestä lapsesta saatavaa lapsilisää tulisi korottaa, sillä lapsen suurimmat hankinnat tehdään aivan aluksi. Perheiden lapsitoiveiden toteutumiseksi olisi myös tärkeää, että ensimmäistä lasta uskallettaisiin toivoa alle kolmekymppisenä, Kemppi sanoo tiedotteessaan.

Lapsiperheiden etuudet eivät ole yltäkylläisiä vaan ovat jääneet jälkeen reaaliarvoltaan, Kemppi toteaa. Esimerkiksi lapsilisän reaaliarvo on laskenut 1990-luvusta 40 prosenttia.

–  Monessa perheessä lapsilisä kuluu pitkälle vaippoihin, sillä vauvan vaipat maksavat viikossa 15–20 euroa ja alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettava lapsilisä on noin 121 euroa, Kemppi huomauttaa.

Keskusta on jo aiemmin esittänyt tulonsiirtoa lapsiperheille siten, että vanhempainetuuksista tehtäisiin verovapaita. Lisäksi opintotuen huoltajakorotusta tulisi korjata, Kemppi sanoo.

Selvitystyö alkaa syksyllä

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoi aiemmin Ylen ja Helsingin Sanomien haastatteluissa, että hallitus aikoo asettaa selvitysryhmän pohtimaan lapsiperheiden etuuksia. Ensimmäisen lapsen lapsilisän korottaminen on yksi vaihtoehto. Grahn-Laasosen mukaan lapsilisiin ei kuitenkaan ole luvassa lisärahoitusta.

Samaa ajatusta esitteli Ylellä myös Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen. Lehtosen mukaan lapsilisä voisi olla myös ikäsidonnainen niin, että lisä olisi sitä suurempi, mitä nuorempana äiti saa ensimmäisen lapsensa.

Muutospohdinnat saavat kritiikkiä paitsi oppositiosta myös hallituspuolue kristillisdemokraateilta. Puolueen puheenjohtaja, maatalousministeri Sari Essayah sekä eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Päivi Räsänen katsovat, ettei suurperheiden lisiä saa alentaa.

Essayah sanoo Helsingin Sanomille, että muutosesitys johtaisi suurperheiden tukien leikkaamiseen, mitä kristillisdemokraatit ei kannata.

Räsänen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että tasokorotuksia tarvitaan, mutta tukien painottaminen ensimmäiseen lapseen ei ole viisasta.

–  Sisaruskorotuksilla tasataan erikokoisten perheiden välisiä taloudellisia eroja, Räsänen katsoo.

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka