Suomen inflaatio kiihtyi viime kuussa seitsemään prosenttiin, mikä on suurin luku sitten helmikuun 1990. Myös kuukausikohtainen hintojen nousu on ollut poikkeuksellisen suurta. Asuntolainojen korotkin tulevat nousemaan lähitulevaisuudessa, mutta pääekonomistin arvioin mukaan eivät sietämättömän korkeiksi.
Suomen inflaatio on viimeksi ollut yhtä korkealla tasolla helmikuussa 1990. Inflaatiota kiihdyttävät erityisesti ruuan, sähkön ja polttoaineiden kallistuminen. Koko euroalueen inflaatio oli toukokuussa 8,1 prosenttia.

– Inflaatio lähti jo viime vuonna kasvuun koronaelpymisen myötä, silloin se kohdistui Suomessa hyödykeryhmiin kuten sähköön ja bensaan. Nyt Venäjän aloitettua sodan on nähty hyvin laajalainen paine kaikkiin kustannuksiin, ja nyt se alkaa hiljalleen tulla läpi hyvin laajasti, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Lue myös: Inflaatio kiihtyi 7 prosenttiin – kovin tahti yli 30 vuoteen: "Ansiotaso ei pysy nyt perässä ja ostovoima heikkenee"
Tällä hetkellä käytännössä kaikki hinnat nousevat. Yleistä hintatasoa nopeammin nousevat liikenne, elintarvikkeet ja asuminen, ilmenee Tilaskokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.
Tilastokeskuksen liikenne-ryhmitykseen lasketaan mukaan polttoaineiden lisäksi muun muassa ajoneuvojen ostohinnat, joukkoliikenneliput ja taksimatkat.
Asuminen taas pitää sisällään sähkön, veden, talouskaasun ja lämmityspolttoaineet. Elintarvikkeisiin lasketaan mukaan alkoholittomat juomat.

