Hinnat nousevat, kuinka käy korkojen? Näin Suomen Pankin Olli Rehn neuvoo asuntovelallisia

Suomen Pankin Olli Rehn rauhoittelee inflaatiohuolia, mutta ymmärtää kuluttajia – lisää Uutisextrassa 10:33
Suomen Pankin Olli Rehn rauhoittelee inflaatiohuolia, mutta ymmärtää kuluttajia – katso Uutisextra tästä.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn rauhoittelee huolta inflaatiopiikeistä MTV:n Uutisextran haastattelussa.

Ostovoiman heikentyminen ja kuluttajahintojen nousu ovat riivanneet erityisesti Yhdysvaltoja. Myös euroalueella inflaatio kohosi syyskuussa jo 3,4 prosenttiin.

– Noin puolet selittyy sekä sähkön että polttoaineiden nopealla hinnan nousulla. Toinen puoli selittyy tuotantokapeikoilla, joista tuotanto edelleen kärsii. Euroopan keskuspankin ja Suomen Pankin arvion mukaan tämä on kuitenkin väliaikainen ilmiö, Rehn sanoo.

Euroopan keskuspankin uuden strategian mukaan inflaatiota voidaan sietää jonkin aikaa ilman, että rahapolitiikkaa ryhdytään kiristämään ennenaikaisesti. Pitkällä aikavälillä tavoite on kuitenkin painaa inflaatio takaisin kahteen prosenttiin.

– Inflaatio jatkuu ehkä pidempään kuin aikaisemmin ajateltiin eli vuoden 2022 aikana nähdään vielä tuotantokapeikkoja merkittävästi.

Ekonomistit ja keskuspankkiirit seuraavat tällä hetkellä jääkö ilmiö väliaikaiseksi taloushäiriöksi vai onko kyseessä pysyvämpi ilmiö.

– Seuraamme kehitystä, mutta tällä hetkellä arvio on se, että keskipitkällä aikavälillä inflaatio on aika vaimeaa. Ymmärrän ihmisiä hyvin tällä hetkellä. Ihmisten arkikokemus, vaikka bensapumpulla tai ruokakaupassa on aika toinen kuin makroekonomistien tai keskuspankkiirien tulkinta tästä tilanteesta.

Euroalue jatkaa rahaelvytystä

Yhdysvalloissa taloudessa on jo näkyvissä ylikuumenemisen merkkejä, etenkin työmarkkinoilla. Avoimien työpaikkojen määrä on noussut jyrkästi vuodenvaihteesta lähtien ja samaan aikaan matalapalkka-aloilla on ollut vaikeuksia työntekijöiden palkkaamisessa.

Yhdysvaltain keskuspankki ilmoitti tällä viikolla lopettavansa koronaelvytyksen. Euroopassa on valittu toistaiseksi eri linja.

– Euroalueen talous ei pärjää ilman raha- ja talouspolitiikan tukea ja sen takia elvyttävää linjaa jatketaan toistaiseksi. Euroopassa on myös edelleen enemmän työttömyyttä. Tämä tarkoittaa, että voidaan jatkaa elvyttävää rahapolitiikkaa ja reaalitalouden tukemista ilman, että odotettavissa on voimakasta inflaation laukalle lähtemistä. Tämä riski on suurempi Yhdysvalloissa ja se sai Yhdysvaltain keskuspankin liikkeelle asiassa, Rehn summaa.

Asuntovelalliset huolestuivat korkojen noususta

Inflaation kiihtyminen lisää huolta myös korkojen noususta. Erityisesti asuntovelallisten kannattaa seurata tilannetta.

– Aivan heti korkojen nousu tai osto-ohjelmien purku ei ole edessä. Jossain vaiheessa se kuitenkin tulee eteen, mutta juuri nyt korkojen nousua ei ole näköpiirissä. Siihen kannattaa kuitenkin varautua keskipitkällä aikavälillä. Tämä koskee sekä kotitalouksia että kansantalouksia, Rehn viestittää myös poliitikoille.

Asuntovelalliset ovat saaneet nauttia pidemmän aikaa poikkeuksellisen alhaisista, jopa negatiivisista koroista. Puhe inflaatiosta eli hintojen noususta on saanut monet uudet asunnonostajat suojaamaan lainaansa korkojen nousun varalta.

Suurimpien asuntolainan myöntäjien OP:n, Nordean ja Danske Bankin mukaan 30–50 prosenttia pankin asiakkaista on suojannut lainansa koron nousuilta. Korkojen odotetaan lähtevän maltilliseen nousuun vuoden kahden kuluttua.

Kiinnostaako Rehniä presidenttiehdokkuus?

Uutisextran haastattelussa Rehn vastaa myös kysymykseen halukkuudestaan lähteä mukaan vuoden 2024 presidenttikisaan.

Katso koko Uutisextra jutun alussa olevalta videolta.






Lue myös:

    Uusimmat