Nuuskan myyntikielto ei ole vähentänyt nuuskankäyttöä Suomessa

Nuuskaa saa käyttää, mutta ei ostaa Suomesta. Ruotsi sai EU:lta aikanaan erivapauden nuuskanmyyntiin, mutta Suomi ei sitä edes hakenut.

Vastikään paljastuneet suuret nuuskatakavarikot paljastavat, että nuuskan käyttö ei ole vähentynyt kaksitoista vuotta kestäneen myyntikiellon myötä.

Nuuskaa on ollut saatavissa useista kioskeista ja huoltoasemilta, eikä nuuskanmyynnin uskota tyrehtyvän näihinkään takavarikoihin. Etenkin Pohjanmaan rannikolla nuuskaamisella on pitkät perinteet.

Pietarsaaressa on valmistettu omaa nuuskaa liki sata vuotta, joten asenteet nuuskaa kohtaan ovat melko myönteisiä. Vastikään tulli paljasti kaupungissa laajan salakuljetusringin, jonka kautta kauppojen tiskien alle on kulkeutunut vuosikausia ruotsalaista nuuskaa. Määräksi arvioidaan noin 550 000 rasiaa.

Nuuskaa saa käyttää, mutta ei ostaa Suomesta. Tilanne on kehittänyt vuosien saatossa hyvin toimivan mustanpörssinkaupan Pohjanmaan huoltoasemille ja kioskeille.

Ruotsi sai EU:lta aikanaan erivapauden nuuskanmyyntiin, Suomi ei sitä edes hakenut. Nyt Suomen nuuska tulee Ruotsista, jonne jää myös arviolta kymmenen miljoonan euron verotulot vuosittain. Suomalaiset eivät ole vähentäneet nuuskankäyttöään etenkään, kun sitä voi tilata myös netistä vapaasti.

Poliittisesti aihe on arka, sillä vaikka nuuska on vähemmän haitallista kuin tupakka, sekin on terveydelle haitallista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat