Nuori vanki surmattiin matkaselliin – Rise myöntää virheet: "Vankien tila on jätetty tarkistamatta, kun sellissä on käyty"

Miten on mahdollista, että matkasellissä tapahtui murha? Rikosseuraamuslaitoksen edustajat vastaavat 5:45
Millaisia virheitä matkaselliin sijoittelussa on tapahtunut? Miten vangit kuuluu tarkistaa myös matkaselliosastolla? Katso videolta Risen johtajien haastattelu.

Rikosseuraamuslaitoksen johto myöntää, että Vantaan vankilassa on tehty virheitä, kun 21-vuotias vanki pahoinpideltiin hengiltä matkasellissä.

Kahta nuorta miestä syytetään murhasta, joka tapahtui vankilan matkasellissä tammikuussa.

19-vuotiaalle Abshir Diini Muyetalle sekä 23-vuotiaalle Perttu Oskari Pyynöselle  luettiin tällä viikolla syytteet murhasta ja uhrin törkeistä raiskauksista. Kumpikin kiistää murhan, mutta Muyeta myöntää tapon. Pyynönen myöntää vain törkeän pahoinpitelyn.

Henkirikokseen johtanut väkivalta jatkui matkasellissä yli kahden vuorokauden ajan, eikä henkilökunta huomannut sitä. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan Vantaan vankilan henkilökunnan toiminnasta.

– Tämä tapaus on ollut äärettömän ikävä. Totta ihmeessä siinä on tapahtunut virheitä vankilatasolla. Siellä on jätetty tarkistamatta vankien tila siinä vaiheessa, kun sellissä on käyty. Tältä osin meidän täytyy ilman muuta tarkistaa meidän ohjeistuksia ja käytäntöjä, Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Arto Kujala sanoo MTV Uutisille.

Ohjeita jo muutettu

Vankiloiden turvallisuusohjeita ja käytäntöjä on jo muutettu tammikuussa tapahtuneen henkirikoksen takia.

Poliisitutkinnan lisäksi Rikosseuraamuslaitos on pyytänyt Vantaan vankilalta selvityksen, mitä tilanteessa on tapahtunut.

– Tällainen teko ei missään tapauksessa pitäisi olla mahdollinen. Jo vartijoiden peruskurssilla opetetaan, että kun selli tarkistetaan joka päivä, samalla tarkistetaan myös vangit ja heidän kuntonsa, Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuusjohtaja Ari Juuti sanoo.

Sijoittelua parannettava

Henkirikos tapahtui Vantaan vankilan matkasellissä. Sellissä oli teon aikaan yhteensä kuusi vankia. Matkaselleissä asuu vankeja, jotka ovat matkalla joko oikeuteen tai toiseen vankilaan eikä niissä oleskella kovin pitkiä aikoja.

– Jokaisen vangin osalta täytyisi tehdä turvaselvitys, keitä selliin otetaan kenenkin kanssa ja ketkä sopivat olemaan toistensa kanssa myös matkaselleissä. Tällaista ei pitäisi koskaan tapahtua, Juuti sanoo.

Poliisin tutkinnan lisäksi myös Rikosseuraamuslaitoksessa selvitetään tarkasti Vantaan tapaus.

– Ilman muuta tämä tapaus käydään tarkasti läpi ja ryhdytään toimenpiteisiin. Meillä tulee myös uusi ohjeistus matkaselleihin sijoittelusta.

Millaisia virheitä matkaselliin sijoittelussa on tapahtunut? Miten vangit kuuluu tarkistaa myös matkaselliosastolla? Katso yllä olevalta videolta Risen johtajien haastattelu.

Lue myös:

    Uusimmat