Vantaan vankilan matkasellissä tammikuussa tapahtunut henkirikos etenee syyteharkintaan. Poliisi on saanut jutun esitutkinnan valmiiksi. Noin 20-vuotias uhri löytyi kuolleena torstaiaamuna 27. tammikuuta Vantaan vankilan matkasellistä.
– Epäilemme, että 19-vuotias ja 23-vuotias mies murhasivat samassa sellissä olleen miehen suunnitelmallisesti raakaa ja julmaa väkivaltaa käyttäen. Esitutkinnassa on selvinnyt, että uhriin oli kohdistettu väkivaltaa jopa kahden päivän ajan, tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tero Tyynelä kertoo.
Henkirikos tehtiin erityisen raa'alla ja brutaalilla tavalla ja väkivalta kesti erityisen pitkään. MTV Uutiset kertoi jo viime viikolla, että uhriksi joutunut 21-vuotias mies kuoli lopulta tukehtumalla, sillä teon päätteeksi hänen päähänsä oli sidottu muovipussi.
Väkivalta alkoi jo tiistaina 25. tammikuuta lievempinä tekoina ja yltyi lopulta erittäin raa’aksi ja julmaksi.
Väkivalta oli brutaalia ja siinä käytettiin erilaisia välineitä. Uhri tukehdutettiin pitkäkestoisen väkivallan päätteeksi muovipussilla. Poliisi pitää tekoa suunnitelmallisena.
Lue myös: Vantaan vankilasurman uhri kuoli tukehtumalla: Nuoren miehen päähän sidottiin muovipussi kaksi päivää jatkuneen väkivallan päätteeksi
Vantaan vankilamurhasta epäillyillä miehillä vakava väkivaltarikostausta: 23-vuotias yritti murhata kaverinsa, 19-vuotias tappaa oman isänsä
Muut sellissä olleet eivät uskaltaneet puuttua asiaan
Poliisin mukaan uhrilla olisi ollut mahdollisuus ilmoittaa kohtaamastaan väkivallasta vankilan henkilökunnalle esimerkiksi ruokailujen tai ulkoilun aikana. Syytä uhrin vaikenemiseen tuskin saadaan koskaan tietää.
– Kysymys, miksi uhri ei ilmoittanut vartijoille kohtaamastaan väkivallasta, on jäänyt omaankin mieleen, Tyynelä toteaa.