Nuoret Leijonat kaatoi Tshekin jatkoajalla viiden maan turnauksessa – Suomen avausmaali vain 11 sekunnin pelin jälkeen

Nuoret Leijonat eli Suomen alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkue kaatoi Tshekin viiden maan turnauksen avausottelussa jatkoajan jälkeen lukemin 4-3. 

Otto Kivenmäki vei Suomen johtoon vain 11 sekunnin pelin jälkeen. Reilut kuusi minuuttia myöhemmin Tshekki nousi tasoihin ja nämä olivat myös ensimmäisen erän päätöslukemat. 

Toisen erän alkupuolella Tshekki siirtyi johtoon, mutta erän puolivälissä Suomi tuli tasoihin ottelun parhaan suomalaispistemiehen Elias Laitamäen osumalla. Anttoni Honka siirsi Suomen johtoon puoli minuuttia ennen toisen erän päätöstä. 

Tshekki nousi vielä kolmannen erän lopulla tasoihin ja ratkaisua haettiin jatkoajalta. Laitamäki tarjoili ja Eemil Erholtz ratkaisi turnauksen avausottelun Suomelle.

Suomi pelaa seuraavan ottelunsa torstaina, kun vastaan asettuu Sveitsi. 

Lue myös:

    Uusimmat