Norjalaislaskijoilta ryntäys Suomen rinteisiin

Norjalaisten kävijöiden määrä Levillä on kasvanut valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Levin Matkailu Oy:stä kerrotaan, että norjalaiset ovat nousseet jo neljänneksi suurimmaksi kansallisuusryhmäksi. Eniten kävijöitä Leville tulee Suomen jälkeen Britanniasta ja Venäjältä.

Levin Matkailun mukaan viime vuonna norjalaisilla oli yöpymisvuorokausia Levillä 28 883 kappaletta. Määrä on kasvanut lähes 5 000:lla edellisvuodesta. Levillä vierailee yhteensä noin 600 000 ihmistä vuodessa.

Norjalaisia näkyy rinteessä erityisesti juuri näihin aikoihin, sillä hiihtolomia pidetään vuonojen maassa samoihin aikoihin kuin meillä Suomessa.

Levin Matkailun matkailuneuvontapäällikkö Maija Palosaari kertoo, että norjalaisia houkuttelee Levin monipuolisuus, ja erityisesti kylpylä on merkittävä tekijä. Palosaari kertoo, että Pohjois-Norjassa ei ole vastaavaa keskusta, ja esimerkiksi Tromssan alueelta tulee paljon ihmisiä Leville.

Lisäksi Suomen hinnat ovat norjalaisille halvat.

– Jos mietitään ravintoloissa syömistä, niin pääruoat ovat puolet halvempia Suomessa kuin Norjassa, sanoo Palosaari.

Lue myös:

    Uusimmat