Nordbanken ennustaa Ruotsille valoisaa tulevaisuutta

Ruotsin kilpailuasema ei heikkene, vaikka maa ei liity Emuun alusta pitäen. Ruotsin Nordbankenin pääekonomisti ennustaa, että Emusta tulee heikko valuutta, jolloin asetelmat muun muassa Suomen ja Ruotsin välillä eivät muutu.

Nordbankenin tämänpäiväinen suhdannekatsaus suorastaan suitsuttaa Ruotsin taloudelle ruusuisia näkymiä - ainakin vuoteen 2000 saakka.

Noususuhdanne sekä vientimarkkinoilla että kotimaassa jatkuu, teollisuuden kilpailukyky on erinomainen, valtion budjetti nykynäkymillä selvästi ylijäämäinen ja inflaatio pysyy kurissa.

Ennustetta varjostavat korkeintaan uhkaavat palkankorotukset ja väistämättä edessä oleva pörssikurssien lasku. Nordbanken arvelee, että kurssit saattavat pudota jopa 25 prosenttia korkeimmasta arvostaan. Pudotus ei kuitenkaan johda paniikkin, vaan osakkeet asettuisivat lähemmäksi oikeaa arvoaan, Nordbanken sanoo.

Pankki ennakoi myös tulevan Eurorahan seurauksia. Todennäköisesti rahamarkkinoiden usko Euroon pettää nopeasti, ja se johtaa ryntäykseen ostaa Euron asemesta turvallisia dollareita.

Poliittisten paineiden seurauksena Euro heikkenee ja Emun ulkopuoliset valuutat - muun muassa Ruotsin kruunu - vahvistuvat, sanoo Nordbankenin pääekonomisti pääekonomisti Nils Lundgren. Pelättyä korkoeroa Emu-maihin ei Lundgrenin mukaan tulekaan, ja vaikka Suomi menisi mukaan ensimmäisten joukossa, maiden keskinäiset asetelmat eivät juurikaan muutu.
(MTV3/Kari Lumikero)

Lue myös:

    Uusimmat