Nokian uusi isku Yhdysvaltoihin – Kolme koodinimeä julki

Matkapuhelinjätti Nokian vajaan parin viikon päästä pidettävää tiedotustilaisuutta odotetaan jo vesi kielellä.

Nokia pitää tiedotustilaisuuden ohjelmistojätti Microsoftin kanssa New Yorkissa 5. syyskuuta.

Nokian uskotaan julkistavan tilaisuudessa Microsoftin uudella Windows Phone 8 –käyttöjärjestelmällä hyrrääviä uutuuspuhelimia. Väitetyistä puhelinmalleista onkin liikkunut verkossa jo useita kuvia ja huhuja, kuten yleensäkin merkittävien julkistusten edellä.

Kolme uutta mallia

Tuoreimpien väitteiden mukaan Nokialta olisi tulossa kolme uutta puhelinmallia.

Teknologiasivusto Vergen lähteiden mukaan Nokia on työstänyt koodinimellä Arrow kulkevaa Windows Phone 8 –puhelinta.

Vergen mukaan Nokia julkistaa New Yorkin tilaisuudessa myös koodinimellä Phi –tunnetun puhelimen. Kummankin laitteen kerrotaan kuuluvan osana Nokian Lumia-mallistoa.

Teleoperaattori AT&T markkinoi Phi-mallia Yhdysvalloissa alkuun yksinoikeudella. Kyseessä onkin operaattorin ns. sankaripuhelin, jonka markkinointiin laitetaan voimavaroja. Phi-kännykässä arvellaan olevan Lumia-puhelimista tuttu polykarbonaattirunko ja reunoilta pyöristetty näyttölasi.

Arrow-malli sijoittuu väitteiden mukaan keskikastiin, ja se tulee Yhdysvalloissa AT&T:n ja T-mobilen valikoimiin.

Verizonin valikoimiin olisi puolestaan hieman myöhemmin tulossa koodinimellä Atlas kulkeva puhelin, jonka kerrotaan muistuttavan läheisesti Arrowia.

Lue myös:

    Uusimmat