Nokian pelastaja vajoamassa kotirintamallaan

Nokian matkapuhelinten pääasialliseksi käyttöjärjestelmäksi tuleva Windows Phone -järjestelmä on ottamassa takkiinsa Yhdysvalloissa.

Tutkimusyhtiö comScoren mukaan Microsoftin kehittämää Windows Phone -käyttöjärjestelmää käyttävien ihmisten osuus on laskenut alkuvuodesta 1,9 prosenttiyksikköä. Maaliskuun ja toukokuun välisenä aikana Windows Phonen käyttäjiä oli keskimäärin enää 5,8 prosenttia kaikista amerikkalaisista matkapuhelinten käyttäjistä, kun viime vuoden lopussa ja alkuvuonna vastaava keskiarvo oli ollut 7,7 prosenttia.

Käyttöjärjestelmäkisan ehdoton voittaja Yhdysvalloissa on ollut Googlen Android, jota käyttää keskimäärin 38,1 prosenttia amerikkalaisista kännykän omistajista. Nousua alkuvuoden osuuteen on ollut 5,1 prosenttiyksikköä.

Apple tulee vahvasti kakkosena 26,6 prosentin osuudella. Applellakin nousua on ollut 1,4 prosenttiyksikköä.

Microsoftin lisäksi myös kanadalainen RIM on pudottanut osuuttaan selvästi. RIMin osuus on kuitenkin vielä 24,7 prosenttia. Nokian Symbianin osuutta ei näy tilastossa.

ComScoren tutkimukseen haastateltiin yli 30 000 yhdysvaltalaista kännykän käyttäjää.

Lue myös:

    Uusimmat