Nokian kahdet tulosluvut hämmentävät

Nokian tulosluvut aiheuttavat hämmennystä ja kysymyksiä: miksi esimerkiksi Yle ja STT käyttävät eri tuloslukuja kuin vaikkapa Kauppalehti ja MTV3?

Nokian tulos ennen veroja oli heinä-syyskuussa 2012 tappiolla joko 671 miljoonaa euroa tai 17 miljoonaa euroa.

MTV3 Uutiset käyttää luvuista jälkimmäistä - vertailukelpoista ei-ifrs-tulosta. Siinä ei ole huomioitu varsinaisen liiketoiminnan ulkopuolisia, kertaluonteisia kuluja, jotka Nokia kuitenkin kirjaa toiseen - raportoituun tulokseensa.

Ei-ifrs-tulos kuvaa paremmin sitä, miten yhtiön varsinaisella bisneksellä menee ja se on myös vertailukelpoisempi edellisen vuoden vastaavan ajan tuloksen kanssa, koska silloin samoja kertaluonteisia eriä ei ollut.

Kertaluonteisia eriä ovat esimerkiksi yhtiön omaisuuden arvon alentaminen kirjanpidossa, kiinteistöjen tai liiketoimintojen myynnistä kertyneet voitot tai tappiot ja henkilöstön vähentämiseen liittyvät kulut. Ne tuovat ja vievät yhtiön kassasta rahaa, mutta eivät esimerkiksi Nokian tapauksessa kerro sitä, kuinka hyvin Nokia myi puhelimia ja palveluita ja millaisella katteella.

Ajatellaan täysin kuvitteellinen tilanne: Nokia myy erittäin heikosti puhelimia ja myy Nokia Siemens Networksin sievoisella voitolla jollekin pääomasijoittajalle. Nokian perusbisneksellä menisi huonosti, mutta raportoitu tulos olisi jopa miljardeja euroja voitollinen. Antaisiko heikosti puhelimia myyvästä Nokiasta oikean kuvan otsikko, jossa kerrotaan miljardivoitoista? Käyttämässämme Ei-ifrs-tuloksessa verkkoyhtiön myyntituloja ei huomioitaisi, jolloin tulos olisi yhtä huono kuin puhelinten myynti.

Heinä-syyskuussa 2012 Nokialla oli tällaisia kertaluonteisia kuluja noin 650 miljoonan euron arvosta. Summasta yli 450 miljoonaa euroa johtui Nokian henkilöstövähennyksiin liittyvistä kuluista, kuten tukipaketeista. Raportointijaksolle osui muun muassa Nokian Salon tehtaan lakkauttaminen syyskuussa - työpaikkansa menetti 780 henkeä, joille Nokia tarjosi taloudellista tukea.

Vastaavaan aikaan vuotta aiemmin Nokialla oli kertaluonteisia kuluja noin 320 miljoonaa euroa.

Lue myös:

    Uusimmat