Nokia yhä maailman suurin puhelimissa

Viime vuoden hyvä menestys vahvisti Nokian asemia maailman johtavana matkapuhelinvalmistajana. Pääjohtaja Jorma Ollila sanookin yhtiön ylittäneen tavoitteensa. Ollilan mukaansa Nokia ylsi matkapuhelimissa erinomaiseen ja matkapuhelinverkoissa hyvään kannattavuuteen.

Maailman matkapuhelinmarkkinoiden kasvu jatkui viime vuonna rivakasti yli 60 prosentin vauhtia. Nokian kännykkämyynti nousi markkinoiden yleistä kehitystä paremmaksi. Verkkopuolella kasvuluvut eivät yltäneet yhtä komeiksi kuin matkapuhelimissa.

Nokian arvion mukaan maailmassa oli viime vuoden lopussa noin 480 miljoonaa matkapuhelinten käyttäjää. Pääjohtaja Ollila arvelee, että käyttäjämäärä nousee miljardin paremmalle puolelle vuoden 2002 loppuun mennessä. Viime vuonna kännyköitä myytiin maailmassa kaikkiaan 275 miljoonaa kappaletta, joista 78,5 miljoonaa oli Nokian valmistamia.

Noin 40 prosenttia matkapuhelinten käyttäjistä on Euroopassa, mutta suurimmaksi markkina-alueeksi nousee Yhdysvallat, kannoillaan seuraavina Japani ja Kiina.

Nokia tulos ja liikevaihto paranivat roimasti viime vuonna. Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen kasvoi 57 prosenttia 22,6 miljardiin markkaan. Liikevaihtoaan Nokia lisäsi 48 prosenttia 117,8 miljardiin markkaan.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat