Nokia Siemens Networks vahvisti Nortel-kaupan

Nokia Siemens Networks kertoo ostavansa kanadalaisyhtiö Nortelin avaintoimintoja. Yhtiön mukaan kauppa vahvistaa selvästi sen asemaa Pohjois-Amerikan markkinoilla sekä huippunopean lte-teknologian kehittäjänä.

Kaupan arvo on 650 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli noin 460 miljoonaa euroa. NSN pitää hintaa järkevänä.

Yrityskaupan yhteydessä yli 2 500 työntekijää siirtyisi Nokia Siemens Networksin palvelukseen. He työskentelevät muun muassa Kanadan Ottawassa ja Calgaryssä, Yhdysvaltain Dallasissa sekä Kiinassa ja Meksikossa.

Markkinatutkimusyhtiö Bernstein Research on aiemmin arvioinut, että kauppa nostaisi NSN:n markkinaosuuden Pohjois-Amerikassa nykyisestä seitsemästä prosentista 33 prosenttiin.

Nortel on yrityssaneerauksessa, ja kaupan toteutuminen edellyttää hyväksyntää muun muassa Yhdysvaltain konkurssituomioistuimessa. Viimeiset kauppaa koskevat oikeuskäsittelyt käytäneen heinäkuun loppuun mennessä.

Kaupan odotetaan toteutuvan heinä-syyskuun aikana.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat