Nokia myy langattomien modeemien bisneksensä Japaniin

Nokia myy langattomien modeemien bisneksensä japanilaiselle Renesas Electronicsille. Nokia tiedottaa, että kauppahinta on 200 miljoonaa dollaria eli vajaat 160 miljoonaa euroa.

Nokian mukaan yhtiöt myös syventävät yhteistyötään niin, että ne aikovat yhdessä kehittää modeemi- ja radiotekniikkaa.

- Nyt julkistetun yhteistyön avulla Nokia voi jatkossakin keskittyä ydinliiketoimintaansa, ihmisten yhdistämiseen tuotteidensa ja palveluidensa avulla, sanoi johtaja Kai Öistämö Nokialta.

Samalla Renesasin palvelukseen siirtyy 1 100 Nokian tuotekehityksen työntekijää, joista yli puolet työskentelee Suomessa. Eniten yrityskauppa vaikuttaa Ouluun, jossa on noin 460 Renesansille siirtyvää työntekijää. Salossa siirtyviä työntekijöitä on noin 90 ja Tampereella noin 60.

Nokian mukaan vaikuttaa epätodennäköiseltä, että työntekijät joutuisivat siirtymään pois Suomesta.

- En usko, että mitään joukkosiirtoja tulee, sanoi Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat