Nimetöntä todistamista harkitaan

Oikeusministeriössä ryhdytään selvittämään, voisiko turvallisuutensa puolesta pelkäävä henkilö todistaa oikeudenkäynnissä nimettömänä.

Poliisin tietoon tulee silloin tällöin tapauksia, joissa todistajia on uhkailtu tai he ovat joutuneet jopa koston uhreiksi. Keskusrikospoliisin toimistopäällikkö Antti Turkama arvioi Helsingin Sanomien haastattelussa, että nimettömänä esiintyminen voisi olla tarpeellista muutamissa kymmenissä tapauksissa vuosittain. Turkaman mukaan todistajia uhkaillaan Suomessa melko harvoin, lähinnä huumeoikeudenkäynneissä ja muissa ammattirikollisuuteen liittyvissä jutuissa.

Nimettömänä esiintymisen ohella todistajia voitaisiin suojella myös tarjoamalla heille mahdollisuus henkilöllisyyden, myös sosiaaliturvatunnuksen vaihtoon. Ruotsissa tämä on jo mahdollista, mutta sosiaalietujen saannissa uuden tunnuksen kanssa on voinut tulla vaikeuksia. Yhdysvalloissa taas saatetaan jopa muuttaa todistajien ulkomuotoa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päätöksissään katsonut, että todistajien henkilöllisyys voidaan joissakin tapauksissa salata. Tällainen äärimmäinen keino tulee kuitenkin aina perustella erikseen.

Euroopan neuvoston odotetaan ottavan asiaan kantaa kesäkuussa. Oikeusministeriö ryhtyy pohtimaan todistajien suojelua tämän jälkeen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat