Niinistö: Obama hämmentävän hyvin perillä Suomen asioista

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tavannut Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman Etelä-Koreassa. Niinistön mukaan Obama oli tiennyt Suomen asioista hämmentävän paljon.

- Obamaa kiinnosti paljon Suomen taloudellinen tilanne suhteessa Euroopan ongelmiin, Niinistö kertoo MTV3 Uutisille.

- Lisäksi hän halusi keskustella Suomen naapuruussuhteista ja oli myös kiinnostunut Suomen ja Venäjän väleistä. Obama myös tiesi, että Suomella ja Venäjällä on varsin välitön suhde.

Niinistö tapasi Obaman vastaanotolla, joka järjestettiin ennen ydinturvallisuuskokousta. Vastaanotto oli järjestetty tilanteeksi, jossa valtioiden päämiehet voivat tavata toisiaan epävirallisesti. Niinistön mukaan hän ja Obama tapasivat melko pian Obaman saapumisen jälkeen, kättelivät ja keskustelivat hetken.

- Kutsua Valkoiseen taloon ei esitetty eikä siitä edes puhuttu, mutta varmasti keskusteluja jatketaan, Niinistö totesi.

Niinistö tapasi myös Uuden-Seelannin pääministerin, joka pahoitteli ministerin puheesta syntynyttä kohua.

- Sellaista sattuu nähtävästi muuallakin kuin Suomessa, että puhutaan vähän varomattomia, Niinistö totesi.

- Ja sitten päädyimme toteamaan sellaisen hauskan jutun, että silloin, kun minä toimin valtiovarainministerinä, niin Suomessa moni kaipasi Uuden-Seelannin mallia, ja nyt Uudessa-Seelannissa koko tämä keskustelu lähti liikkeelle siitä, että kaivataan Uuden-Seelannin mallia. Ehkä niistä yhdessä joskus syntyy ihan täydellinen.

Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa alkoi tänään ydinturvallisuutta käsittelevä kaksipäiväinen kokous.

Lue myös:

    Uusimmat